MUSTASCH: Above All

Ruotsalaisbändi Mustasch jyystää Above All -albumilla raskasta rockia tavalla, josta syvällisemmin metallille vihkiytyneet voivat hyvinkin saada näppylöitä. Mustasch on toki painava ja ankarakin orkesteri, mutta bändillä on rutistukseensa myös mukavan populistinen ote. Above All nostaa useampaan kertaan hymyn korviin ilman pilkallisuuden häivää.

Mustasch tempaa kyytiinsä Down In Blackillä, joka on jo nimenä suoraan heavyn ja metallin kliseeoppikirjasta. Biisi kiitää nopeutetulla Paranoid-riffillään vokalisti Ralf Gyllenhammarin tavoitellessa korkeuksia takavuosien saksalaisten heavypopyhtyeiden sukkahoususankareiden tapaan. I Hunt Alone rullaa kuin Thin Lizzyltä studion lattialle unohtuneen rallin metalliversio Gyllenhammarin ottaessa Cultin Ian Astburyn hahmon. Miehekäs karjunta jatkuu Into The Arenan liki kaksi minuuttia kestävän intron junttauksen jälkeen. Mustasch ottaa toistuvasti vaikutteita varhaiselta Black Sabbathilta, mutta Teenage Pacifierin tomera poljento on yllättäen silkkaa Gary Glitteriä. Sympathy For Destruction tarjoaa puolestaan raivoavaa sympatiaa Fun House -albumin aikaiselle Stoogesille.

Täysin Mustaschin vakavuusasteesta riippumatta Above Allista voi aistia pienemmässä mittakaavassa samaa leikkimielistä hillittömyyttä kuin Andrew WK:n poskettomassa I Get Wetissä. Näin silläkin uhalla, että oikeaoppinen tapa suhtautua Mustaschiin olisi ottaa Above All umpitosissaan ja pyrkiä ahdistumaan bändin rinnalla.