Ralf Gyllenhammar laulaa The Audience Is Listeningillä, että hän elää unelmaansa, kun yleisö kuuntelee. Mustaschilla on aina kuulijoita riittänyt, mutta bändi ei ole oikein tahtonut saada valmiiksi yhtenäistä kokonaisuutta. Kaiken lisäksi levyjen äärilaidat ovat välillä olleet harmillisen kaukana toisistaan.
Mustasch-levyn kuunteleminen on ensimmäisellä kerralla hankalaa. Bändi lähtee liikkeelle nasevasti, mutta koko ajan tulee odottaneeksi, milloin se lopahtaa. Mutta Mustasch vaikuttaa jaksavan ja parantavan koko ajan tahtia. Gyllenhammarin ajatus kirjoittaa pelkästään hyviä biisejä näyttää kerrankin toteutuvan. Vasta seitsemännen kappaleen Desolaten kohdalla epäilys herää, mutta ainutlaatuinen taidepläjäys kääntyy sittenkin voitoksi ja antaa näytteen siitä, että bändi kykenee toimimaan haasteellisemmankin materiaalin parissa.
Mustasch on nyt riisutumpi ja maanläheisempi, mutta sillä ei ole oleellista merkitystä kokonaisuuden kannalta. Biisit jo sinällään puhuvat puolestaan ja nyt luulisi kriittisimpienkin herkistävän korvansa ruotsalaisretkueelle.
