Mustaschilla on jyräävän ja groovaavan musiikin lisäksi silmää paketin täydentäville muotoseikoille. Esimerkiksi uutuuslevyn nimi määrittää, minkä vaikutelman periaatteessa kaikkien dekadenttien hardrock-bändien pitäisi antaa. Näyttää enkeliltä, mutta rouhii paholaisen sointuja. Ei sitä nasevammin voi ilmoittaa.
Black Sabbathista muiden stoner-taustaisten yhtyeiden lailla sikiävä, usein Danzig-tyylin laululla toteutettu villisti groovaava hardrock jyrää yhtä hyvin Monster Magnetista kuin Fu Manchusta ja Danko Jonesista estoitta kumpuavalla riffimyräkällä. Tällä reseptillä Mustaschin ei tarvitse tehdä ihmeitä, se kuulostaa tyylikkäältä basarin ensipolkaisusta lähtien. Meininki on niin tuhtia, ettei edes jokunen omiin nimiin livahtava Megadeth- tai Metallica-riffi latista paraatia. Ja kaikesta huolimatta Mustasch säilyttää ruotsalaisuutensa, ei pelkkä ääntäminen voi näin selvästi länsinaapuriin osoitella.
Edellisillä julkaisuilla Mustasch loi ja muokkasi soundinsa. Nyt se laventaa sointiaan saman otsikon alla. On hidasta ja nopeaa, junttaavaa ja utuisempaa, Danzig-joikua ja herkempää laulua. Mutta se helvetillinen rokkaavuus! Se jyskyttää joka nuotissa.
