Raskaan rockin pohjalta ponnistavien soittajien ekskursiot psykedelian maailmaan ovat tuottaneet viime vuosina kosolti kiinnostavaa ja tärkeää musiikkia. Oranssi Pazuzu on tämän viriilin kehityssuunnan kotimainen keihäänkärki. Ilman Pazuzun kaltaisia bändejä metalli tukehtuisi musiikillisen sisäsiitoksen ghettoonsa. Suomalaisesta nykypsykedeliasta ei kannattaisi edes puhua. Värähtelijä osoittaa, mitä metallin ja happorockin risteytys voi vimmaisimmillaan olla.
Albumin avaava Saturaatio on järkälemäinen kiteytys Oranssi Pazuzun vahvuuksista ja levyn koossa pitävistä dramaturgisista keinoista. Johdannon kaiutetut kitarat saavat aikaan huimausefektin. Perään vyöryvä sointimassa on aggressiivinen mutta todella intensiivisesti groovaava. Kitaroiden seassa säksättävät space rock -pulputukset laittavat kallon natisemaan ja black metal -perinnöstä kumpuava manaajalaulu valaa kokonaisuuden ylle ritualistisen synkän tunnelman.
Massiivinen avauseepos ei millään muotoa tyhjennä yhtyeen ideapajatsoa. Vyörytys jatkuu herkeämättä purjehtien Circle-henkisistä tunnelmista karmaisevaan okkultistiseen lyijymyrskyyn. Värähtelijä on kuuntelukokemuksena kuin riitti, joka pelottaa ja puhdistaa yhdellä kertaa.
