OYSTERHEAD: The Grand Pecking Order

Arvio julkaistu Soundissa 02/2002.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Katsantokannasta riippuen Oysterhead voi olla joko pahin painajainen tai kangastuksen omainen haaveuni. Niin tai näin, on se ainakin jotakin mitä ei vähään aikaan olla nähty - ihka aito "supergroup".

Arvio

OYSTERHEAD
The Grand Pecking Order
Elektra

Katsantokannasta riippuen Oysterhead voi olla joko pahin painajainen tai kangastuksen omainen haaveuni. Niin tai näin, on se ainakin jotakin mitä ei vähään aikaan olla nähty – ihka aito "supergroup". Sillä kyllähän tämän 70-luvulla syntyneen termin saa huoletta kaivaa esiin, jos yhteen lyöttäytyvät The Policen rumpali ja Primuksen basisti ja Phishin kitaristi. 70-luku on tainnut muutenkin olla aika lailla määrittävä tekijä The Grand Pecking Orderia luodessa, sillä jamittelua, yllättävänkin kantaaottavia lyriikoita ja koko ryhmän tuottamaa laulunlallattelua on tarjolla reippaasti.

Homman nimestä saakin vinkkejä jo tekijälistaa silmäillessä. Jos Les Claypoolin bassosurrealismi tai Trey Anastasion kitara-abstraktiot ovat viehättäneet miesten aiempien hankkeiden puitteissa, leviää hymy huulille myös New Orleansissa toukokuussa 2000 ensiesiintyneen Oysterheadin seurassa. Ja jos Stewart Copelandin rumpuekspressionismi ei ole niiden ilmeisimpien ja simppeleimpien hittien lisäksi tielle sattunut, vielä ei ole liian myöhäistä tutkimuksia aloittaa. Viimeksimainitun paluu räyhäkkäästi itseään ilmaisevan trion peräsimeen onkin asia, jonka tähden pitää vetää lippu salkoon. Toivottavasti leffa- ja klassisen musiikin pariin uppoutunut heinäkuussa 50-vuotias Copeland intoutuu tämän bändin myötä useamminkin niin levylle kuin lavallekin sopivien pop- ja rockhankkeiden nimissä. Sillä hänellä on paitsi Soundi, myös Näkemys. Vaan eipä sillä, että emoyhtyeitään jo jonkin aikaa lomalla lepuuttaneiden Lesin tai Treyn kohdallakaan ilmeettömyydestä voitaisiin puhua. Mutta niin se vain on, että kun Stewart Copeland soittaa suoraa komppia kaksi tahtia, miehen tunnistaa välittömästi.

Sen verran vääränvänkyrää tämän mainion PrimusPhishPolicen musiikki on, että albumin henkisiksi isähahmoiksi tekisi mieli tulkita herroja nimeltä Frank Zappa ja Captain Beefheart. Tuskin The Grand Pecking Orderista nyt ihan 2000-luvun Trout Mask Replicaksi on, mutta eipä kovin etäällekään jäädä. 

Lisää luettavaa