PROCOL HARUM: The Well´s On Fire

Arvio julkaistu Soundissa 02/2003.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Vuoden 1967 megahittinsä A Whiter Shade Of Palen myötä lopullisesti rhythm & bluesbändi Paramountsista popyhtyeeksi muuttunut Procol Harum tiivistää vanhemmiten julkaisutahtiaan.

Arvio

PROCOL HARUM
The Well´s On Fire
Eagle

Vuoden 1967 megahittinsä A Whiter Shade Of Palen myötä lopullisesti rhythm & bluesbändi Paramountsista popyhtyeeksi muuttunut Procol Harum tiivistää vanhemmiten julkaisutahtiaan. Yhtyeen ensimmäinen ura päättyi vuonna 1977 ilmestyneeseen Something Magic -albumiin ja comeback tapahtui vasta vuoden 1991 The Prodigal Strangerillä. The Well's On Firea tarvitsi odottaa vain vaivaiset 12 vuotta.

The Well's On Firella Procol Harumin legendaarisimmasta kokoonpanosta ovat mukana pianisti-laulaja Gary Brooker ja urkuri Matthew Fisher. Kitaristi Robin Trower on vaihtunut persoonattomampaan Geoff Whitehorniin ja edesmenneen mestarirumpali B.J. Wilsonin paikan täyttää jälleen Big Countryssa vaikuttanut Mark Brzezicki. Procol Harumin tunnistettavuus on kuitenkin aina perustunut Gary Brookerin luonnostaan sielukkaaseen ääneen, Matthew Fisherin Hammond-soundin syvyyteen ja usein jopa kirkollisen hartaina eteneviin sävelmiin. Näiltä osin mikään ei ole muuttunut. Ja jos Elton Johnilla on yhä Bernie Taupininsa niin Procol Harumin tekstittäjänä jatkaa Keith Reid.

The Well's On Fire on valtaosaltaan rutiininomainen levy parhaiten päivien taian korvautuessa tasaisella laadulla. Shadow Boxed on iskevän rockinen startti, mutta Old English Dreamillä tapaa jo aavistuksen vanhasta arvokkuudesta. The Well's On Firen upeimmat raidat Fellow Travellors ja The Signature erottuvat joukosta vaivatta. Edellisellä elämän matkaa tehdään varjosta varjoon hymnisellä vakavuudella ja jälkimmäinen soi Fisherin säveltämänä instrumentaalina lähes yhtä vaikuttavana.

Procol Harum ei ole vuonna 2003 likimainkaan yhtä merkittävä yhtye kuin Homburgin tai Grand Hotelin aikoihin, mutta The Well's On Firen todistuksen perusteella Gary Brookerin piano grandin soinnissa on yhä oma hohtonsa.