SENTENCED: The Cold White Light

Sentenced on sapattivapaan jälkeen saanut aikaiseksi seuraajan kahden vuoden takaiselle Crimsonille, jolla yhtyeen nousujohteinen ura tasaantui ensimmäisen kerran. Flopiksi Crimsonia ei voine kutsua, mutta Sentencedillä on varmasti ollut paineita luodessaan seuraajaa albumille, joka yleisesti koetaan pettymyksenä ja välttävänä teoksena. Toinen samanlainen olisi todennäköisesti kääntänyt urakäyrän laskuun.

Crimsonin suurin ongelma oli keskinkertaisen kappalemateriaalin lisäksi Hiili Hiilesmaan tuotannon yksiulotteisuus – tai sitten materiaali kuulosti tuotannon seurauksena tasapaksulta. Oli varmasti hyvä idea lisätä akustista kitaraa elävöittämään kappaleita, mutta lähes jokaiseen kappaleeseen ängettynä vaikutus oli täysin päinvastainen. Onneksi Crimsonin virheistä on opittu ja The Cold White Lightilla, Sentencedin seitsemännellä studioalbumilla, bändi sekä Hiilesmaa ovat erinomaisessa vedossa. Näkemys ja tyylitaju yhdistettynä ensiluokkaisiin sävellyksiin ja onnistuneisiin tuotannollisiin ratkaisuihin tekee The Cold White Lightista Sentencedin täyspainoisimman kokopitkän sitten vuoden 1996 Downin.

Pelkistetysti voidaan todeta The Cold White Lightin olevan musiikillisesti kaksijakoinen levy. Konevitsan kirkonkelloilla käynnistyvä levyn alkupuolisko koostuu etupäässä rivakoista menopaloista, jotka aluksi erottuvat edukseen jälkipuoliskon hitureista. Kulkevat ja mieleenpainuvat, tappokertosäkeillä varustetut revitykset Cross My Heart And You Will Die, Excuse Me While I Kill Myself sekä The Luxury Of A Grave saavat varmasti useammankin päänhakkaajan pomppimaan riemusta tulevilla keikoilla.

Kuuntelukertojen myötä alkavat kuitenkin rauhallisemmat teokset nostaa päätään. Blood & Tears, You Are The One sekä ensimmäinen sinkkulohkaisu No One There osoittautuvat erinomaisiksi tunnelmapaloiksi, jotka toivottavasti pääsevät kuuluville myöskin radioaalloilla. Metallimaailmassa ilmaisun keventyminen tulkitaan yleensä kaupallistumiseksi, jota ei katsota hyvällä, mutta näin hienot sävellykset ansaitsevat tulla kuulluksi laajemminkin.

The Cold White Lightissa olisi ainekset täysien pisteiden albumiksi, mutta niitä levy ei saa paristakin syystä. Downilla debytoineen raspikurkun Ville Laihialan tulkinta on vuosien varrella muuttunut alati melodisemmaksi, mutta verrattuna Saksassa tehtyihin Downiin ja vuoden 1998 Frozeniin tuntuu siltä, että Laihialan ei ole Suomessa tarvinnut puristaa äänestään kaikkea ulos. Siksi laulutuottajan pestaaminen tulevaisuudessa tälle Suomen Rod Stewartille voisi olla perusteltua.

Toinen murheenkryyni ovat sanoitukset. Vaikka Pohjolan misantrooppisin metalliviisikko ei enää viljele oodeja itsemurhalle yhtä hartaasti kuin ennen, niin voi todeta tämän vitsin olevan loppuunkalutun kuultuaan 30. kerran Excuse Me While I Kill Myselfissä Laihialan laulavan "I kill myself/I blow my brains out on the wall/See you in hell".

Sentenced on varmasti ollut uuden albuminsa kanssa pattitilanteessa. Vanhoja faneja täytyy miellyttää, mutta uusiutuakin pitäisi. Siihen suhteutettuna The Cold White Light on erinomainen kokonaisuus, jolla huippuhetket eivät rajoitu pelkästään pariin hittikappaleeseen, vaan nerokkaat ja moniulotteiset sävelteokset todistavat poikkeuksellista lahjakkuutta. Hieman enemmän rohkeutta peliin, menneisyyden teiniangstista luopumista sekä laulusuoritusten hiomista, niin siinä ovat viiden tähden albumin ainekset. Biisejähän bändi osaa jo tehdä.