SENTENCED: Crimson

Arvio julkaistu Soundissa 01-02/2000.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Sentenced äänitti kaksi edellistä levyään Saksassa Woodhouse-studioilla, joiden ominainen soundi antoi leimansa bändin töille. Tällä kertaa yhtye päätti kokeilla muita studioita. Sopivat paikat löytyivät Suomesta ja jälki on vähintään yhtä hyvää kuin Waldemar Sorychtan valvonnan alla.

Arvio

SENTENCED
Crimson
Century Media

Sentenced äänitti kaksi edellistä levyään Saksassa Woodhouse-studioilla, joiden ominainen soundi antoi leimansa bändin töille. Tällä kertaa yhtye päätti kokeilla muita studioita. Sopivat paikat löytyivät Suomesta ja jälki on vähintään yhtä hyvää kuin Waldemar Sorychtan valvonnan alla.
Sentenced on aiempaa melodisempi ja jo sinänsä hienoista biiseistä löytyy paljon enemmän sävyjä ja tasoja kuin yhtyeeltä ehkä osasi odottaakaan, vaikka suunta onkin jo tullut selväksi. Muutamilla edellisillä levyillä yhtyeen kehityskaari kulki jokseenkin suoraviivaisesti, mutta nyt bändi tavoittaa uudenlaisia vivahteita, jotka ovat olleet vaikkapa Frozenilla ja Downilla vasta oraalla. Levy on äänitetty Kemin Tico-Ticossa, joka on tuttu paikka Sentencedille. Tuntuu kuin pohjoinen ulottuvuus korostuisi yhtyeen uutuudella, sillä rajumpaa alakuloa on ilmassa.
Oulun pojat ovat kasvaneet ja kehittyneet muusikkoina suuren askeleen. Crimson on erinomainen todiste siitä, miten kypsällä tavalla yhtyettä voi viedä eteenpäin. Vaikka Sentenced -levyjen päälle onkin yleensä lyöty metallileimalla, rokkaavammat ainekset ovat alkaneet ottaa enemmän jalansijaa yhtyeen musiikissa. Eikä se ole ollenkaan huono juttu silloin, kun kokonaisuus on taiten hanskassa. 

Lisää luettavaa