Lumisade, epätoivo, pullo, arkku. Symboliikka on kunnossa, kun suomalaisen itsetuhovietin kansikuvapojat soittavat vihoviimeisen keikkansa Oulun Teatri-assa lokakuussa 2005. Väistämättömänä häämöttävän tienpään odottaminen puristaa rintakehää, kun Laihiala on tunteen vallassa ja yli kaksituntiseksi venyvä saatto näyttää Sentencedin parhaimmillaan.
Pamaus on vienyt monta hyvää miestä. Tällä, kiistämättömän historiallisella, lähti viisi. Surullisuudestaan huolimatta keikka on juhlavaa seurattavaa. Ei ole moni bändi lähtenyt näin riipivän tyylikkäästi. Sanat purevat paremmin kuin koskaan, sillä Buried Alivella Sentenced on tilillä vuosikausien itsesäälistä ja -murhaamisesta. Jarvalla on oma viiden biisin spottinsa keskellä keikkaa.
Toisen dvd:n kännisähellys katkoo viimeisen keikan ainutkertaisuutta ja hohtoa. Totta kai voi sanoa, että tässä on koko paketti sellaisena kuin se tapahtui, mutta ei yleisö näe muuta kuin sen keikan. Tunteikkaasta ja tummasta setistä on kova kontrasti päiväkännäilyyn ja sammumisiin.