SIELUN VELJET: Kansan parissa 1 – Ilokivi, Jyväskylä, 24.5.1989

SIELUN VELJET
Kansan parissa 1 – Ilokivi, Jyväskylä, 24.5.1989
Poko

Palvotun bändin neljän keikan julkaiseminen omina levyinä on hyvä, rohkea teko. Ne kaikki ovat peräisin lyhyeltä ajanjaksolta, vuosilta 1989 ja 1990. Seuraavana vuonna Sielun Veljet soitti viimeiset keikkansa ja jäi tauolle.

Onneksi levyistä kuitenkin saa käsityksen Sielun Veljien monista puolista. Ensimmäisellä Kansan parissa -kiekolla kuullaan ”tavallinen” rock-keikka, joka painottuu nelikon ensimmäisen ja viimeisen suomenkielisen levyn (Sielun Veljet, 1983 ja Suomi – Finland, 1988) materiaaliin. Toisella bändi tulkitsee Tuomari Nurmion lauluja. Ensi vuoden puolella ilmestyvillä levyillä kuullaan Softwood Music Under Slow Pillars -albumin (1989) akustista psykedeliaa esittelevä setti sekä Tavastian keikka, jolla on mukana pari levyttämätöntä biisiä. Sarjan ulkonäkö ei houkuttele, mutta silti levysarjasta on oltava onnellinen.

Kun Sielun Veljet perustettiin, oli sen kaikilla soittajilla oma historiansa. 80-luvun lopussa Ismo Alanko (laulu ja kitara), Alf Forsman (rummut), Jouko Hohko (basso) ja Jukka Orma (kitara) olivat eläneet ”nenä toistensa perseessä” jo monta vuotta. Kaikki tämä kokemus tietenkin kuuluu heidän soitossaan. Kun nelikolla lähtee kulkemaan, heitä ei pysäytä mikään.
Jyväskylän keikka on lähes yhtä puhdasta juhlaa. Etenkin akustisesti jolkottaneen Suomi – Finlandin sähköiseen rockmuottiin sovitetut biisit repivät mukaansa. Kyseisellä levyllä Sielun Veljet tuntui muutenkin löytäneen ilmaisuunsa aivan uuden tason ja tyylin. Sen jälkeen Softwood Musicin luonnosmainen rämpyttely tuntui mahalaskulta.

Ilokiven lavalla Sielun Veljien soitto riehuu, repii ja riipii – ote on uhkaava, kuten sen pitääkin. Parhaimmillaan kaikki sulaa yhdeksi pelottavaksi organismiksi, kuten esimerkiksi Unelmien virtuoosissa, jonka paketoi Jukka Orman ruosteinen piikkilankakitara. Sitä seuraavan Tuulen raskaus tuo väkisin mieleen Mana Manan juoppohullun jyräyksen.
20 vuotta sitten aika oli eri, mutta siinä oli paljon samaa kuin nykyisyydessä. ”Tämä maa on sinivalkosuksilla matkalla alas ja lujaa” laulaa Ismo Alanko kaaoksen rajalla funkaavassa Suomi – Finland -kappaleessa ja tuo mieleen nykyhetken hymyilevät käärmeet, valkoisilla hampaillaan hurmaavat kansamme edustajat. Heimomantrat Karjalan kunnailla ja Säkenöivä voima tuntuvat tässä seurassa välipaloilta.

Ilokiven esityksessä ei ole mitään erityisen arvaamatonta, vain pirun hyvä rockbändi esittämässä ensiluokkaista repertuaariaan. Sen sijaan pikkutakeissa ja rilleissä soitettu Provinssirockin keikka olisi pamauttanut muutamankin pään ilman Otteita Tuomari Nurmion laulukirjasta -albumia (2007).

On usein todettu, että Sielun Veljien keikoilla saattoi tapahtua mitä vaan. Niinhän se olikin. Tuomari Nurmion laulujen soittamiselle sentään on hyvä selitys. ”Se oli kaikkia yhtyeen jäseniä yhdistävä tekijä. Se oli harvoja sellaisia juttuja, joka kelpasi kaikille” kertoi Ismo Alanko viime vuoden ensimmäisessä Soundissa. Alf Forsman oli jopa rummuttanut Nurmion Viides Kolonna -bändissä.

Ainakin Huda Hudaa ja ilmeisesti myös Rion satamassa -biisiä Sielun Veljet soitti jo bändin ensimmäisissä treeneissä tammikuussa 1983. Juuri ennen kesän 1990 neljää Nurmio-keikkaa yhtye oli laittanut kappaleita nauhalle, joka siis julkaistiin viime vuonna. Keikalla kuullaan tuon albumin biisien lisäksi kolme raitaa, jotka olivat kadonneet vuosien aikana: Just siks, Kurjuuden kuningas ja Lasten mehuhetki, jonka sinnikkäässä biitissä on aika lailla Peltirumpua. Jouko Hohkon laulu kuulostaa toisinaan kovasti Handelta itseltään.
Tulikuumaksi meno yltyy vasta Sielun Veljien tunnussävelekseen omiman Huda Hudan aikana.  Sitä kuunnellessa rock’n’rollin jumalatkin hymyilevät. Melkein samaan pystyy vinosti kaahaava Aja/Lainsuodaton, yksi encoressa soitetuista omista biiseistä.

Jukka Orman innostuneiden kansitekstien konteksti on silkkaa surrealismia. Keikkojen ohella tulevat käsiteltyä Olof Palmen murha, Bobby McFerrinin Don’t Worry, Be Happy -hitti, Suomen suurin hasis-takavarikko, Teemu Mäen kissantappovideo ja paljon muuta. Kiinnostavia aikoja kerrassaan.