SIELUN VELJET: Aina nälkä – Veljien 20 pahinta hittiä

Arvio julkaistu Soundissa 02/2003.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.
Sielun Veljien merkitystä suomalaiseen rock-kenttään ei voi eikä kannata väheksyä, sen verran kovalta ja aikaa kestäneeltä bändin tuotanto edelleen kuulostaa.

Arvio

SIELUN VELJET
Aina nälkä - Veljien 20 pahinta hittiä
Poko

Sielun Veljien merkitystä suomalaiseen rock-kenttään ei voi eikä kannata väheksyä, sen verran kovalta ja aikaa kestäneeltä bändin tuotanto edelleen kuulostaa. Veljien samanistinen boogie, jota kuullaan biiseillä Säkenöivä voima, Karjalan kunnailla, Kanoottilaulu ja monilla muilla, vie yhä mukaansa vastustamattomalle musiikkimatkalle. Onnellinen päivä ja Rakkaudesta taas muistuttavat, ettei Sielun Veljet ollut mikään yhdeksi toteemiksi veistetty ikoni. Bändin englanninkielisen tuotannon rajaaminen kokoelman ulkopuolelle on siitä huolimatta ollut levyn yhtenäisyyttä korostava, järkevä veto.

Levyyn kohdistuvat moitteet pitää suunnata markkinavoimille. Kun joku viisas joskus keksi, että nimiartisteilta voidaan julkaista "uusi" kokoelma kolmen, neljän vuoden välein vaihtamalla muutamat biisit toisiin, "uutuutta" voidaan taas tehomarkkinoida listojen kärkisijoille. Näin saadaan aikaan tilanne, josta ei synny ainakaan definitiivisiä kokoelmia, jollaisia Siekkareiden kaltaisilta, toimintansa lopettaneilta bändeiltä voisi hyvin koostaa. Toki 20 pahinta hittiä sisältää nimensä mukaisesti myös niitä, mutta kyyksi povelle on tarttunut myös b-puolia ja remixejä – ja ainakin Toiset on luotuja kulkemaan, paha hitti jos mikä, loistaa poissaolollaan.

Viime aikoina suuren maailman kokoelmamarkkinoilla on näkynyt esimerkkejä koosteista, joissa artistin todelliset hitit on tiivistetty yhdeksi cd:ksi ja b-puolia ja erikoisuuksia tarjoillaan täkynä toisella levyllä, jota on tarjolla rajoitettuna painoksena. Voisikohan tuota mallia soveltaa Suomenkin markkinoille? 

Lisää luettavaa