SIN COS TAN: Sin Cos Tan

Arvio julkaistu Soundissa 11/2012.
Kirjoittanut: Mikko Meriläinen.

Arvio

SIN COS TAN
Sin Cos Tan
Solina

Nimi aiheuttaa lähinnä päänsärkyä ja pahoja muistoja lukion tunneilta. Käsittämättömiä kaavoja, lukuja ja kuvioita. Synnyttämiinsä mielikuviin nähden Sin Cos Tanin musiikki on ilahduttavan lempeää, selkeää ja lämmintä. Tunteet ovat korvanneet järjen ja teräväkulmaisten kolmioiden sijaan mielessä välkkyy pehmeitä, tieteellistä määrittelyä pakenevia muotoja.

Sin Cos Tanin musiikin kansainvälisestikin huikea taso ei tule yllätyksenä, jos on yhtään seurannut kaksikon aiempia tekemisiä. Jori Hulkkonen on luonut pitkän ja arvostetun uran konemusiikin maailmassa muun muassa omalla nimellään ja Processory-duossa. Juho Paalosmaa on puolestaan tuttu loistavan Origin-albumin (2010) julkaisseen Villa Nahin takaa.

Samoista lähtökohdista on helppo kartoittaa laadun lisäksi myös Sin Cos Tanin tyyli. Melodista ja dramaattista synapopiahan tämä debyytti pitää sisällään. Hulkkosen house-historia on jätetty sivuun, samoin kuin Processoryn kokeilevimmat kolkat. Melodisimmillaan, kuten albumin reippaampaan laitaan kuuluvassa Historyssa, liikutaan hetkittäin yllättävänkin lähellä Pet Shop Boysin tummempaa puolta.

Tähän päivään Sin Cos Tanin naulaavat erityisesti selkeät yhteneväisyydet Chromaticsin yöllisen kaupunkiajelun taustalle tehtyyn tummasävyiseen elektropopiin. Albumia kuunnellessa tuntuu luontevalta, että Sin Cos Tan myös saisi vähintään yhtä laajan arvostuksen. Ainakin se olisi oikeudenmukaista, mutta kuten hyvin tiedetään, ei suosiolla ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa.

Albumin soundi on sanalla sanoen täydellinen ja huokuu tekijöidensä suvereenia osaamista. Äänikuva on upottava ja täynnä ihastuttavia säksätyksiä, synamattoja ja kaiutettuja iskuja. Hulkkosen konevelhouden ohella vähintään yhtä merkittävä tekijä albumin kiehtovuudessa on Juhon itkunsekainen mutta voimakas laulutyyli, joka kuorruttaa laulut dramatiikalla.

Yksittäiset biisit nostavat päätään hitaasti, sillä kertosäkeet eivät tarttuvimmillaankaan ole järin alleviivattuja. Pitkällä tähtäimellä, kärsivällisen kuuntelijan kannalta, se on ehdottomasti hyvä ratkaisu, mutta toisaalta mitään sinkkulekaa levyltä on turha odottaa.

Nerokkaasti parhaat biisit on jätetty levyn loppuun. Bittersweetiä parempaa synapopbiisiä on harvoin kuultu sitten New Orderin kunnian päivien. Ja kun Trustin tummasävyinen ja pidättelevä tunnelma kasvaa kasvamistaan puhjeten lopulta Juhon ulvontaan, ei levyn haluaisi päättyvän koskaan. Itse asiassa aika monesta albumin biisistä kuulisi mielellään tuplamittaisen remiksin, jolloin kappaleet pääsisivät vangitsemaan vielä tehokkaammin.

 

KUUNTELE SIN COS TAN -ALBUMIN MAISTIAISVERSIO:

Lisää luettavaa