VARIOUS ARTISTS: Total Funk!

Funkin historian kokoaminen yhteen levykansioon on käytännössä mahdoton tehtävä, mutta hyvät yritykset ovat toki tervetulleita. Sellaiseksi lasketaan myös tämä neljän levyn ja 75 kappaleen valikoima, jonka ajalliset ääripäät ovat 1965 ja 1980. Rytmittelyn aloittaa asianmukaisesti James Brownin Papa's Got a Brand New Bag. Viimeisellä cd:llä Rick James tasapainoilee jo funkin ja diskon välisellä epämääräisellä rajalinjalla ja Kurtis Blow ennakoi hip hopin valtakautta.

Total Funk! on monipuolinen paketti. Funkylle tuulelle sattuessaan sen voi soitella läpi yhtenä päivänä pahemmin skippailematta. Skaala ulottuu Marvin Gayen ja Curtis Mayfieldin hienostuneista sovituksista Andre Williamsin räkäiseen raakuntaan ja Cameon riisuttuun machoiluun. Kaikkein kuluneimmat Sex Machinet ja Superfreakit vältetään ja listojen kärjessä keikkuneiden biisien välistä löytyy pieniä yllätyksiä. Ainakaan Alvin Cashin ja Oliver Sainin napakat pikkuhitit eivät korista jokaisen lökäpöksyn levyhyllyä.

James Brownin tinkimätöntä koulukuntaa edustavat maestron itsensä lisäksi Marva Whitney, Lyn Collins, The JB's , Bobby Byrd ja Fred Wesley. Sly & The Family Stone, Graham Central Station, Charles Wright ja Maze pitävät yllä länsirannikon funk-kunniaa. George Clintonin venyvät ja paukkuvat groovet saavat ansaitsemansa tilan. Mandrill, Johnny Guitar Watson ja Bill Withers tuovat kokonaisuuteen vaivatonta rentoutta. People's Choicen tanssipommi Do It Any Way You Wanna muistuttaa siitä, että myös viihteelliseksi mielletyllä Philly-soundilla oli funkympi puolensa.

Mutta oliko Detroitin maineikas pop-soulin tuottaja Motown myös vuosien 1965-80 merkittävin funk-firma? Ei ilmoisna ikinä, vaikka Commodores, Temptations ja Willie Hutch ovat paikkansa tässä kansiossa ansainneet. Niin tai näin, valikoimasta vastaava David Booth on kelpuuttanut settiin peräti tusinan verran Motown-raitoja. Armon ovat saaneet muun muassa Yvonne Fair ja Jermaine Jackson, mutta ei Stevie Wonder. Sangen omituista!

Motownin perusteettoman suosimisen voi vielä antaa anteeksi, mutta ei Yhdysvaltojen syvän Etelän kylmäkiskoista väheksyntää. Ainakin allekirjoittaneen mielessä funk kulminoituu New Orleansin perustavanlaatuisissa polyrytmeissä ja Memphisin vetreässä svengissä. Metersin klassinen Cissy Strut saa sentään heilauttaa Crescent Cityn lippua. Sen sijaan Memhis ja Stax Recordsin merkittävä artistikaarti jäävät kansitekstien lyhyen maininnan varaan. Mikään funk-boksi ei ole todella totaalinen ilman Staxia!