YUP: Keppijumppaa

YUP
Keppijumppaa
Universal

YUP jättää edellisen levykolmikon hyvät soundit ja radioystävälliset popsävellykset nyt vähemmälle. Palaamme Oudon elämän (1998) ja jopa Toppatakkien (1994) äkkivääriin sovituksiin ja varsinkin rumpujen osalta ihan ensimmäisten levyjen kellarinhajuisiin sointeihin.

Tämä johtuu tietenkin myös itse biiseistä. Kovat tempot ja enemmän säveliä per tahti -sovitukset eivät anna ikääntyvälle yhtyeelle mahdollisuutta soittaa yhtä huolellisesti kuin edellisellä levykolmikolla. Levy kuulostaa luontevimmalta silloin, kun hiljalleen keski-ikäistyvät miehet soittavat keskitempossa: esimerkiksi erinomaisella Kaksi lähtee, yksi palaa -raidalla tai Kaikki kaikkia vastaan -laulussa, jota Pentti Lahden huilu kaunistaa. Lahti on muutenkin levyn salainen ase. Hän soittaa suunnilleen kaikkia mahdollisia puhaltimia ja kaikilla mahdollisilla tyyleillä jazzista lähtien.

Tämä ei tarkoita, etteikö nopeammissakin lauluissa olisi valtavasti hienoja asioita. Avausraita Nero on tarttuva hokema, jossa on karvoja kämmeniin kasvattava, progeileva väliosa, ja Tehtaan monipolvisessa rakenteessa on samaa runkahtavaa ja uskoakseni myös itseironista sävyä.

Intiaanit ymmärtävät on erinomainen sävellys, jonka kertosäe on suorastaan majesteettinen. Laiskanlinnassa mennään Balkanille, ja jos levyn edetessä paikoin tulee mieleen Jethro Tull, niin kyllähän kaiken pohjalla vaikuttavat edelleen myös Dead Kennedys sekä muut nopean ja tapahtumarikkaan punkin mestarit.

Sanoituksissa edellisen levyn lannistumaton humanismi tuntuu olevan koetuksella. Kuolemanlinjassa hiha palaa ja pinna kiristyy lopun lähetessä. Tehtaassa duunarius nähdään keskitysleirin orjuutena. Pitkän koulutus- ja työputken armottomuus käy selväksi runsaan minuutin mittaisessa Pitkä putki -yritelmässä ja Helsinki tuntuu periferian pojista peräti ahdistavalta Pääkaupunkiin-raidalla. Miten kovasti kiirehtiikin, on Taas myöhässä. Niinpä Laiskanlinnasta halutaan maksaa jo mitä tahansa. Taitaa olla teema-albumin aineksia tässäkin.

Martikaisen kertojaminällä on nousta jo kädet pystyyn. "Minä olen vapaa syytöksistä noista/Älkää ampuko laulajaa toistaitoista/kun kerran minä en tiedä mitään", hän parahtaa.

Mutta eipä päästetä tuota kertojaminää liian helpolla Minä en tiedä mitään -raidalla. Näin filosofi Jean-Paul Sartren juhlavuonna jopa tietämätömyys voidaan nähdä valintana. Teoistaan ja ehkä aivan erityisesti tekemättömyydestään on itse vastuussa, vaikka Maailmassa on virhe, kuten päätösraita muistuttaa.

40-minuuttinen Keppijumppaa on siis myös aivojumppaa. Hauska ja vaikuttava kokonaisuus kasvaa mukavasti kuuntelukertojen kertyessä.