ZEN CAFÉ: Vuokralainen

ZEN CAFÉ
Vuokralainen
Warner

Vain harvassa viime vuonna ilmestyneessä kotimaisessa rocklevyssä oli yhtä paljon järkeä kuin Zen Cafén neljännessä pitkäsoitossa. Jo edellisellä Ua ualla oman tyylinsä löytänyt trio puhkesi Helvetisti järkeä -albumilla lopullisesti kukkaan ja juuri julkaistu Vuokralainen vain vahvistaa Zen Cafén kukoistusta.

Vuokralainen pelaa pääosin samoilla toimiviksi ja hyviksi havaituilla keinoilla kuin edeltäjänsä. Huolella kirjoitetut sävellykset, nasevat tekstit, lähes telepaattisen upea bändisoitto ja pienellä tavalla vivahteikkaat sovitukset muun muassa tunkeilemattomine koneineen ovat tälläkin kertaa pettämätön yhdistelmä. Samuli Putro ei hilpeile eikä vitsaile sen enempää vokalistina kuin sanoittajanakaan. Toteavan lakonisesti tulkitut lyriikat pysyvät enimmän aikaa tiukasti konkretiassa jn inhimillisessä arjessa. Puhdasoppinen romantiikka ja hämärät kielikuvat on minimoitu ja biisien luontainen kuvallisuus on sitä luokkaa, että videoiden tekeminen käy tarpeettomaksi. Putron tarinat voi sekä kuulla että nähdä.

Helvetisti järkeä -albumilla Samuli Putroa askarruttaneet ihmissuhteiden moraalikysymykset ja rakkauden fyysiseen ilmaisuun liittyvät vainoharhat eivät enää ole tapetilla, mutta etenkin levyn ensimmäinen singlejulkaisu Aamuisin tuntuu perineen Kauko Röyhkän aikanaan kovastikin rakastaman keski-ikäisyyden kritiikin. Vakiintuneen pari- ja perhesuhteen kliseisimmät tuntomerkit eivät Samuli Putroa – ainakaan vielä – houkuttele. Aamuisin kappaleen vastapainona soi rennosti funkylla tanssibeatillä etenevä Vuokralainen, jonka päähenkilöltä puuttuvat kaikki turvallisen keski-iän tunnukset. Monen muun raidan tapaan omakohtaisesti koetun ja havainnoidun oloinen Tämä on syksy avaa levyn Mamban iloista kesähittiä jyrkemmällä väitteellä. Jämerärytmisen kappaleen syksyssä "humala heittää mut nurmikolle ja takille ranskalaiset".

Kiihkeänä kaahaava Tien päällä joka päivä käynnistyy kuvitteellisen poliisisarjan tunnussäveltä muistuttaen huoltamon ryöstöllä. Auto parkissa biisissä syksy on jälleen läsnä. Hidas, lähes jazzinen intro ja soinniltaan yllättävät puhallinvälikkeet myötäilevät syysmasennuksen uhkaa, kun auto on täynnä sakkolappuja ja olo on kuin olisi linnunpaskaa konepellin päällä. Vuokralainen luopuu harvoin perimmältään rauhallisista tunnelmistaan, mutta Puuenkelillä Zen Café löytää kahden minuutin kohdalla jyräävän rockvaihteen. Vanhahtava syntetisaattorisoundi ja soulinen rytmikitara leimaavat Ihminen kappaletta ja loppuaan kohden Vuokralainen seestyy entisestään. Rolling Stonesin Miss Youn mieleen tuova bassokuvio vetää Kosketuksen alla -biisin rakkaustarinaa. Vaikka selkä ei taitu, niin kosketuksen alla yhä vapisee.

Zen Cafén Vuokralainen ei varmaankaan tule olemaan vuoden kovin tai rankin rocklevy, mutta ihmisen kokoisuudessaan ja rehevässä elämänmakuisuudessaan albumin voittanutta ei välttämättä löydy.