ZEN CAFÉ: Jättiläinen

ZEN CAFÉ
Jättiläinen
Evidence

Don Huonojen lopetettua elonsa tyystin ja Zen Cafén siirtyessä määrittelemättömäksi ajaksi keikkatauolle, on passeli aika suoltaa ulos yhtyeiden uraa kartoittavat tuplakoosteet. Molempien levyjen resepti on kutakuinkin sama: maustetaan tunnetuimmat hitit muutamilla livevetäisyilla ja perustelluilla ylijäämäpaloilla. Kyynikko voisi päätellä, että tällä konseptilla saadaan haalittua rahat sekä keskivertokuluttajalta (joka haluaa hitit) että fanilta (joka haluaa harvinaisuudet), mutta totuus lienee astetta jalompi. Miksi piilotella julkaisukelpoista matskua arkistoissa, jos kysyntää kerran riittää? Kuuluvathan sekä Donkkarit että Zenkkarit suomirockin kiistattomaan eliittiin, jotka myyvät pelkällä nimellään kultaa.

Kuriositeetteja tärkeämpää on saattaa yhtyeiden hittisinglet arvoiseensa pakettiin. Tässä vertailussa Don Huonot vetää pidemmän korren; diskografian lisäksi kansivihkosta löytyy Santtu Luodon kirjoittama mielenkiintoinen historiikki yhteen vaiheista. Jättiläinen -levyn vihkonen jättää Zen Cafén menneisyyden rauhaan, mutta onneksi se pitää sisällään kaikkien levyn kappaleiden tekstit. Samuli Putron sanoitukset hiipivät välillä hämäryyden rajamailla, joten on herkullista poimia biisien oikea kieliasu vihkosesta.

Jättiläisen ykkös-cd:tä kuunnellessa hiipii epäluulo rintaan – onko Zen Cafélla todellakin näin monta läpituttua biisiä? Viime vuosien aikana bändin sinkut ovat viihtyneet radioaalloilla niin tiivisti, että ne ovat iskostuneet päänuppiin kuin huomaamatta. Ainoastaan kahden ensimmäisen pitkäsoiton (Romuna, 1997 ja Idiootti, 1998) kappaleet kuulostavat epätyypilliseltä Zen Cafélta – esimerkiksi Lauantain kaltaista punkrevitystä olisi yhtyeen vaikea enää nykyään kuvitella tekevän. Harvinaisuuksia ja livenauhoituksia sisältävä kakkos-levy jää armotta tämän hittipläjäyksen jalkoihin, eikä tilannetta auta edes uusi radiotäky Piha ilman sadettajaa.

Don Huonot päätöstä lopettaa huipulla täytyy kunnioittaa. Bändi raivasi omaa latuaan jääräpäisesti liki viidentoista vuoden ajan, mutta kahdella viimeisimmällä studiolevyllä tahti alkoi selvästi hiipua. Yhtye löysi ilmaisuunsa lisää raskautta, mutta samalla sen syvyys katosi ja tekstit muuttuivat entistä ponnettomimmiksi. Kuten tämänkin kokoelman näytteet osoittavat, Tähti- ja Don Huonot -levyt (1999 ja 2002) olivat merkkejä lähtölaskennan alkami sesta.

Alkuaikoina Don Huonot oli kiistämättömän innovatiivinen ja funky bändi. Pieniä sieviä sieniä, Hyrrä, Kaunis painajainen ja Kissaihmiset nousivat 90-luvun alun suomalaisen rock-kentästä esiin jo pelkän tuoreutensa ansiosta. Vastoin tuoppiin itkeviä ja mollisäveliin luottavia virkaveljiään, Don Huonot sekoitti moninaiset vaikutteet omaksi, tunnistettavaksi soundikseen ja julkaisi useammankin suht' vähälle huomiolle jääneen pitkäsoiton. Kehitys kuljetti Don Huonot vääjäämättä Hyvää yötä ja huomenta -levyyn 1997) ja sen myötä iskeneeseen megasuosioon – ja tästä bändi ei kunnolla enää selvinnyt.

Harvinaisuus-osion Don Huonot kuittaa Helsingin Juhlaviikoilla vuonna 1999 nauhoitetuilla livepätkillä. Tekniseltä laadultaan moitteettomat tallenteet vahvistavat yhden yleisesti tunnustetun seikan – Don Huonot oli kunniansa päivinä Suomen tiukin liveakti.