Etsi
"Kai tässä jonkinlaista henkistä Lapin erämaata on kanavoitu."
Nousukautta sopii varrota myös esimerkiksi uutta The Jesus And Mary Chain -maistiaista luukutellen.
Tarkkailuluokka-sarjassa esitellään Soundin toimituksen uusia suosikkeja.
Pursuavan pöytälaatikon puhdistajat.
Eskapistit-yhtyeensä ensimmäisestä singlestä intoileva Niklas Räsänen kuvailee itseään tunteelliseksi ja herkäksi tyypiksi. Ensi lauantaina hän yrittää hakata EU-mestaruusottelussa espanjalaisen vastustajansa kanveesiin.
"Kun droppi tulee ja Gaga kutsuu paljaalla, pelkistetyllä äänellään kurkkaamaan peiton alle, ei paratiisi enää kauhean kaukana voi olla."
"Tää ei ole hetken studioprojekti, vaan kyseessä on bändi, jolla on kova hinku päästä vetään jengille."