Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät vastikään julkaistuista biiseistä ilahduttavimmat, itkettävimmät ja ajatuksia herättävimmät.
Ensi merkkien valossa vaikuttaa siltä, ettei hyvä musiikki tänäkään vuonna tule tekemällä loppumaan.
Parasta juuri nytin kierrokselle 1/2017 kampesivat mukaan uutta musiikkiaan vuodenvaihteen molemmin puolin julkaisseet Pöllöt, Kaapo, Whores., Hope Sandoval And The Warm Inventions, Harjunpää Ja Hyvät Ystävät, Sonik, The xx, Sasja, Vesta, Topi Saha ja Halestorm.
Lisäksi venhettä keinuttavat autenttisella 70-lukusoundillaan kriitikkomme hurmannut, 17- ja 19-vuotiaiden D’Addarion veljesten muodostama The Lemon Twigs (Do Hollywood -debyyttinsä kansi pääkuvassa), kaksikymppisiään juhliva Anal Thunder ja Bob Dylania versioiva Ane Brun.
Miika Söderholm taustoittaa kehutulta Kuusnolla-soolokiekoltaan löytyvää Ota vähän iisimmin -kappaletta näin:
– Ennenkin oli riski lähteä kylille, jos ulkonäkö jotenkin poikkesi normaalista. Käskettiin ottaa iisimmin, olla ärsyttämättä. Eihän sitä tahallaan ärsyttänyt, kyse oli identiteetin etsinnästä. Jotkut pitivät punkkareita friikkeinä, eivät ymmärtäneet miksi nuo ovat tuollaisia. Nakkikioskin jonossa tuli aamuyöllä helposti turpaan. Mutta ei sitä oikein voinut ottaa iisimmin, kun kaikkea hienoa tapahtui ja hommat oli vasta alussa. Piti elää täysillä. Myöhemmin voi sitten ottaa iisimmin ja vaikka kirjoittaa aiheesta biisin.
Ypö-Viis- ja Pojat-konkari nakkaa Parasta juuri nyt -kansalle myös vuodenaloitusterveisensä:
– Tässä nykypäivän kiristyneessä ilmapiirissä olis hyvä vähän funtsia ja vetää henkeä ennen kuin rupeaa huutelemaan tyhmyyksiä. Sen vastapuolen mielipiteillä saattaa myös olla jotakin arvoa. Asiat eivät yleensä ole mustavalkoisia, vaan väriskaala on laaja. Kantsis ehkä välillä ottaa vähän iisimmin!
Painakaamme alitajuntaan ja antakaamme musiikin viedä.
Soundi.fi: Parasta juuri nyt (viikko 1/2017)
Parasta juuri nyt YouTubessa.