Etsi
The Flaming Sideburns julkaisi huhtikuussa pitkästä aikaa uuden albumin. Ari Väntänen haastatteli yhtyettä Soundiin 4/21. Julkaisemme jutun nyt myös verkkomuodossa.
"Addiktina olemisessa ei ole mitään hohdokasta", sanoo 20 vuotta kuivilla pysynyt basisti.
Lisäksi kaikki Stratovarius-albumit uudelleenjulkaistaan bonusmateriaalien kera
Guns N' Roses / Ratinan stadion, Tampere / 7.7.2025
Kuumaa-yhtyeen Johannes Brotherus ei ole se todennäköisin säveltäjäkumppani, kun arvaillaan kaveria kirjoittamaan sooloalbumia Tuure Kilpeläiselle. Kummankin muusikon aiemmista tekemisistä irrottautuvan Sanat jää ilmaan -albumin soidessa ensimmäistä kertaa voi heti aistia, että tämän liiton oli tarkoituskin tapahtua.
Albumin lauluja on painettu koulujen laulukirjoihin. Niitä on laulettu loputtoman paljon karaokessa. Laulut elävät jopa sosiaalisessa mediassa. Kroketti, Ultra Bran toinen levy, sisältää elokuun lopussa Olympiastadionin täyttävän orkesterin rakastetuimmat ja vihatuimmat hitit. Aki Nuopponen haastatteli yhtyettä Soundin 6/25 Suomalaisen rockin klassikot -artikkeliin.