Ruotsinsuomalaisen Markus Krunegårdin äiti on syntyjään Pellon rajataajamasta, Tornionjokilaaksosta, mutta Markus syntyi Ruotsin Norrköpingissä. Hänen äitinsä kieli on saanut toisinaan sijaa bändiprojekteissa (tärkeimpänä Laakso), ja nyt yhdeksännellä soololevyllä Nokia & Ericsson Markus on sanoittanut kappaleet kokonaan suomeksi. Vakaa suursuosio Svensktoppenissa ei ole rajoittanut laajempia ilmaisuhaluja.
– Me tehtiin Laakson kanssa kauan sitten Mämmilärock-niminen levy (2007), sen jälkeen olen ajatellut, että olisi kiva kirjoittaa taas suomeksi, Markus tunnustaa.
– Ennen pandemiaa, joulun alla 2019, kävin USA:ssa kaverien kanssa ja meidän piti kirjoittaa yhdessä biisejä. Ekana aamuyönä, kun oli jet lag päällä, suomenkielinen toimittaja Ruotsista kyseli multa jotain suomalaisesta musiikista. Ryhdyin kuuntelemaan, mitä uusia nyt löytyi, Joni Ekman, Litku Klemetti, Maustetytöt, Teksti-TV 666…
– Siinä aamuyöllä mä kirjoitin Nokia & Ericsson -biisin. Siitä se lähti. Kaverit kysyivät mukaan Sam Smithille tehtäviin biiseihin, mutta halusin keskittyä tähän. Lentoon ja joku kolmaskin syntyi sillä reissulla.
– Vaihtelu on välillä kivaa, kun on yli kymmenen vuotta tehnyt ruotsiksi. Nyt kun on aukaissut tuon hanan, onkin taas vaikeampi kirjoittaa ruotsiksi. Tällaiselle kielipuolelle suomi on aika paljon sisäinen reissu, kun sitä on puhunut oikeastaan vain äidin ja serkkujen kanssa.
– Mun biisien aiheet ovat aina olleet elämää, mitä olen kokenut tai joku on kertonut. Teen päiväkirjahommaa. Tällä levyllä olen pohtinut sitä, että täällä olen aina suomalainen ja siellä aina hurri. Oikeastaan laulun aiheet lähtevät yleensä jostain huonosta, älyttömästä ideasta, kuten miksi mä tekisin Manu Chaoa suomeksi (Mä tykkään sust). Tai varastan Kristofferssonilta aamukuvauksen, tai Juice Leskisen onelinereita.
Nokia & Ericssonilla on vaikutteita kansansävelmistä synkkispunkkiin ja progefiiliksiin, riffi- ja soundi-ideoita Elviksestä Edwyn Collinsiin, Nick Draken ja Billy Braggin laulutavoista valaiden ääntelyyn. Huonojen ideoiden virtaus ei ehdy.
ALBUMI, JOKA TUO MIELEEN NORRKÖPINGIN VARHAISVUODET
AC/DC
Live
– Ostin kannen takia koulureissulla Tukholmasta. Kannoin sitä ylpeänä pääkaupungin kaduilla. Mulla oli jo Razors Edge kasetilla. Pistin Thunderstruckin liveversion soimaan joka päivä, kun muutin pois Norrköpingistä. Elämässä täytyy olla rutiineja.
LEVY, JOKA HERÄTTI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN
Jean Sibelius
Finlandia
– Mulle suomalaisuus on ollut liioiteltu tai ainakin isompi asia kuin voisi luulla. Halusin kuusivuotiaana muuttaa Pelloon, kuuntelin Finlandiaa, unelmoin isoisästä ja talvisodasta. Kuulostaa nyt äärisuomalaiselta, mutta sellaista se oli, nuoren itseni unelmointi.
ALBUMI, JOKA ON KESTÄNYT PARHAITEN KUUNTELUA
Gun Club
Fire Of Love
– Uskomattoman vaikea valita, mutta levy, johon useasti palaan on Gun Clubin Fire Of Love.
LEVY, JOKA KYTKEYTYY LAULUNTEKIJÄKSI RYHTYMISEEN
John Lennon
Imagine
– Serkkuni Arto Tiesmaa teki paljon musaa, lähinnä kasetteja. ”Tornionjokilaakson Nick Draken” ansiosta laulunteko avautui. Samoin Hurriganes ja kitaransoitto. Mielikasettini ei ole netissä, siis tilalle Lennonin Imagine. Soitin nimibiisiä pianolla niin kauan, että luulin itse kirjoittaneeni sen.
ERITYISEN TÄRKEÄ SUOMALAINEN BIISI
Klamydia
Tunnelbana pojkar
– Kuuntelin pienenä paljon Klamydiaa, tai oikeastaan vain yhtä biisiä, Tunnelbana Pojkar. Se oli mun varhainen teinihitti, muuten Roadrunner on ykkönen. Se on vieläkin uskomattoman tiukka. Siinä on etunsa kun kasvaa muualla ja nuo klassikot ei ole pilalle soitettu jossakin yöradiossa.
LÄHEINEN ALBUMI TAITAVAN LAULUNTEON ANSIOSTA
Jackie Lynn
Jackie Lynn
– Chicagolainen Haley Fohr on julkaissut musaa myös taiteilijanimellä Circuit des Yeux. Tuo Jackie Lynn -levy teki vaikutuksen, koska tykkään ylipäätänsä sen tuottamasta maailmasta. Muuten Prince on aina varma kortti, jos haluan inspiraatiota tai haluan tuntea, että ei tarvitse tehdä lisää musiikkia.
VIIMEKSI KUUNTELEMAANI MUSIIKKIA
Erik Prydz
Opus
– Juostessa olen kuunnellut Prydzin Opus-biisiä, se on maailman paras. Herbie Hancockin Sextant on soinut
taustalla. Ja Replacementsin Pleased To Meet Me, se kuulostaa siltä kuin olisi haluttu tehdä pop-albumi ja jouduttu sitten johonkin heavy rock -studioon.
MINKÄ TÄRKEÄN ALBUMIN TEOSSA TOIVOISIN OLLEENI MUKANA
Christine And The Queens
Paranoia, Angels, True Love
– Joku Elvis olisi ollut siisti valinta, mutta sanotaan Christine And The Queens. Näin sen siellä Flow’ssa, se oli maailman paras. Mahtava kokemus. Teatteri-, tanssi-, lava- ja rockelämys. Haluaisin mielellään hengata sen hullun kanssa.
Teksti: Asko Alanen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 8/23.