Tarkkailuluokka nostaa esille uusia ja tuoreita artisteja, joita kannattaa pitää silmällä.
– Me ollaan tunnettu Mikon kanssa 12-vuotiaasta lähtien, ja kolmisen vuotta sitten alettiin jamittamaan akustisilla kitaroilla, kun meidän edellinen bändi oli hajonnut. Jossain välissä Mikko oli kerennyt tekemään pari tosi hyvän kuulosta demoa, ja long story short; me muutettiin Hangosta Turkuun viemään tätä juttua eteenpäin, aloittaa turkulaisen Coochillan tarinan bändin kitaristi Samuel ”Samppa” Hätinen.
Turkulaisyhtye sai virallisesti alkunsa vuonna 2017, mutta poppoo löysi nykyisen muotonsa, kun Hätinen ja kitaristikollegansa Mikko Barck olivat katsomassa Lama-ajan Lasten keikkaa. Keikan päätteeksi kaksikkomme meni keskustelemaan laulaja Jesse Qvickmanin kanssa kuinka olisi hauskaa joskus tehdä yhteiskeikkaa.
Ongelmana oli vain, että Coochillasta puuttui laulaja. Siihen Qvickman heitti puoliksi vitsaillen ”hei mä tuun teidän laulajaks”.
– Tässä vielä sellanen hauska juttu, et olin Mikolle sanonut, että pitäiskö kysyy tota Lama-ajan lasten Jessee Coochillaan laulajaksi, mutta Mikko sanoi vaan, että eiköhän sillä ole kiire oman bändinsä kanssa. Seuraavalla viikolla Lamiksilla ja Coochillalla oli treenit samaa aikaa (treenattiin samassa treeniksessä, mutta eri puolilla). Seuraavana päivänä mulle tuli Instagramissa viesti Jesseltä, mis luki ”Mä oon teidän bändin laulaja”, Hätinen kertaa kokoonpanon kehittymisen käänteitä.
– Kuulin tosiaan, kun jäbät treenas ja kelasin vaan, että onpa hyvä biisi! Siitä biisistä tuli myöhemmin meidän eka single Don’t Feel Like Dancing Anymore, Qvickman valaisee.
Vaikutteikseen muun muassa Seattlen 90-luvun soundin (Pearl Jam, Alice In Chains), punkin (Black Flag, Fidlar) ja alternative rockin (Nirvana, Highly Suspect, Nothing But Thieves) nimeävä Coochilla on toistaiseksi julkaissut vain yhden singlen, Don’t Feel Like Dancing Anymore: Tarkkasilmäiset – allekirjoittanut mukaan lukien – ovat saattaneet bongata yhtyeen Spotifyn Rock ei ole kuollut -soittarilta.
Miten Don’t Feel Like Dancing Anymore syntyi? Mikä on tarina sen taustalla?
– Soittelin sitä sointukuviota ja koitin sitä delayn läpi, ja loppubiisi oikeastaan kirjoitti itsensä, Mikko Barck tiivistää.
– Mulle tää on tosi henkilökohtainen biisi. Tässä mä kelaan retrospektiivissä mun elämän vaikeimpia aikoja.
Tekstit käsittelee addiktiota. Juhlat on jo loppu, mutta jotkut yksilöt ei pysty olemaan selvinpäin, mikä usein johtaa vankilaan tai valitettavan usein jopa ennenaikaiseen kuolemaan, Qvickman avaa tarinaa biisin taustalla.
Biisiä on tätä kirjoitettaessa kuunneltu reilut 67 tuhatta kertaa Spotifyssa. Millaisen vastaanoton se on saanut?
– Saatiin ihan uskomattoman hyvä vastaanotto tälle biisille. Se tuntuu myös ihan tosi siistiltä et meitä kuunnellaan ulkomaillakin, esimerkiksi Jenkeissä ja Saksassa yllättävän paljon! Jesse Qvickman intoilee.
– Kolme kuukautta biisin julkaisusta ja vieläkin tulee tosi hyvii määriä streameja päivittäin – tai siis niinku helvetin hyvii, Barck lisää.
Mitä olisi unelmienne bäkkärillä?
– Jotain ruokaa olis tosi kiva syödä, Qvickman unelmoi.
– Jep, se olis oikeesti parempi kuin se bisse mitä aina, Barck toteaa.
– Pari nobelanerii olis tosi jees, basisti Tompsa kiirehtii kuitenkin lisäämään.
Coochilla on:
Jesse Qvickman (laulu)
Mikko Barck (soolokitara, taustalaulu)
Samuel ”Samppa” Hätinen (kitara, taustalaulu)
Matias Aaltonen (rummut)
Tom ”Tompsa” Backman (basso)
Tiedätkö yhtyeen tai artistin, joka ansaitsee pulpettinsa Soundin Tarkkailuluokalle? Ilmianna heidät meille seuraavalla kaavakkeella:
Hups! Emme löytäneet lomakettasi.
Ota myös haltuun Soundin Tarkkailuluokka-soittolista, jolta löydät (lähes kaikki) sarjassa esitellyt artistit siististi yhdessä paketissa:
