Kun nykyään katsoo vuosien mittaan kertynyttä vinyylihyllyä niin kyllähän sieltä jo jokunen kiekko löytyykin. Jostakin se keräilyhomma on kuitenkin aloitettava ja yllekirjoittaneen kohdalla se käynnistyi Iron Maidenin Piece Of Mind -levytyksestä. Ainakin vähän varttuneemmat lukijat tietävät, mitä tarkoittaa lausahdus ”se oli eka omilla rahoilla ostetty levy”.
Huonomminkin olisi voinut osua, sillä Bahamasaarilla nauhoitettu, Suomessakin myyntilistan kakkoseksi kurottanut Piece Of Mind on aivan mainio hevikiekko. Vinyylin a-puoli on silkkaa rautaa – Where Eagles Dare, Die With Your Boots On ja kumppanit – ja b-puoli starttaa eräällä maailmankaikkeuden kovimmista raskaan rockin jyräyksistä. Jos et tiedä biisin nimeä, katso vaikka jostakin. Kakkospuolelle on toki eksynyt lieviä hutejakin, mutta toisaalta sieltä löytyy myös pirun aliarvostettuja Maiden-numeroita. Esimerkiksi muinaisesta samuraisoturista kertova Sun And Steel ei nouse esiin koskaan tai missään, vaikka tämä laukkahan on varsin mainio.
Kuudestoista toukokuuta 1983 julkaistu Piece Of Mind teki myös visuaalisen vaikutuksen. Kun se pikkupoika aikoinaan avasi gatefold-vinyylin keskiaukeaman ensimmäisen kerran niin herran jestas sentään… Sieltä löytyi vakavan näköisiä Maiden-ukkeleita, istuskelemassa jyhkeän pöydän ääressä rautaritarien keskeltä, ja eikös ilalliseksi ollut tarjolla ehtaa aivomössöä. Jumankekka, nyt on meinaan kovia kavereita!
Pieni soittokierros paljastaa ei-niin-yllättäen, että Piece Of Mind, alkuperäiseltä nimeltään Food For Thought, on tehnyt vaikutuksen myös moniin muusikoihin. Parin herrasmiehen kohdalla tehdään tosin pieni loikka myös toisen klassikon eli Powerslaven maisemiin.
Katsotaanpa vähän.
Janne ”Hyge” Hyrkäs (Mokoma)
– Joku samalla kylällä asunut sälli oli hankkinut Piece Of Mindin melkoisen tuoreeltaan ja siitähän se oma Maiden-intoilu sitten lähti. Avattavan vinyylin ruokapöytäkuva herätti kiinnostuksen ja saattoipa se potretti aavistuksen pelottaakin. Ritarit vahtivat hämärää salia ja pöydän tarjottimella on aivot! Myös musa vei jalat alta ja näihin päiviin asti kestänyt Maiden-suhde oli solmittu.
– Piece Of Mind löytyy vuosienkin jälkeen kärkipallilta, jos mietin Iron Maidein kovimpia levyjä. Kiekon tunnelma ja biisit ovat siis porautuneet ilmeisen pysyvästi omaankin aivokudokseeni. Mutta kyllähän yhtyeen vuosien 1982-88 tuotanto putoaa tasaisen varmasti edelleenkin, ihan kokonaisuudessaan.
Tomi Koivusaari (Amorphis)
– Luokkakaverillani oli Piece Of Mind, jota sitten kävimme eräällä välitunnilla kuuntelemassa ja tietysti kansitaidetta ihmettelemässä. Mahtavaa musaa. Ja se yhtyeen raju promokuva taisi olla viimeinen niitti siinä savotassa, että ihastuin bändiin. Iron Maidenin musiikki avasi meikäläiselle täysin uuden maailman, ei sen vähempää.
– Seuraavana päivänä ”lainasin itseltäni” polkupyörää varten säästämäni rahat ja suuntasin Helsingin keskustaan ostamaan oman Piece Of Mindin. Kuinka ollakaan, Powerslave oli juuri ilmestynyt, joten sehän sieltä sitten tarttuikin matkaan. Powerslaven kansitaiteen yksityiskohdat olivat taas jotakin todella mieletöntä ja niitä koukeroita sitten jaksoikin tutkia tuntikausia, siinä kuuntelun lomassa. Musan lisäksi vaikutuksen tekivät myös sanat, tai mitä niistä nyt sitten ymmärsi.
– Powerslave tuli kuunneltua niin puhki, että muistan laittaneeni levyn välillä soimaan 45:n kierroksen nopeudella, ihan vaan vaihtelun vuoksi. Luulen myös, että nämä ”kebab-melodiat” tulivat ensimmäisen kerran tutuiksi Powerslavelta.
Erkki Seppänen (KYPCK, Dreamtale, The Coverslaves)
– Lähdetään siitä, että kaikissa Maiden-levyissä on jotain maagista! Piece Of Mind on vielä asteen verran sinne kolmen ekan levyn raaempaan materiaaliin kallellaan, mutta biisimatskussa kuuluu rumpali Nicko McBrainin liittymisen myötä enemmän sitä teknisempää ja eeppisempää metallia, joista Maidenin 80-luvun kulta-ajan levyt erityisesti tunnetaan. Piece Of Mind on siis albumina tietynlainen vedenjakaja.
– Tekstien puolesta Piece Of Mind on melkoisen vaihteleva levy, sillä mukaan mahtuu sellaisia aitoja timantteja kuin Still Life sekä Revelations, mutta toisaalla sieltä löytyy lähes fantasiametallisen korni Quest For Fire, jota ei ihan nauramatta pysty kuuntelemaan. Toisaalta, taisihan se Dickinson joskus kuitata kappaleen kommentilla: ”Because we can”. Niinpä. Ja ei kai jokaisen lyriikan tarvitse olla pastissi G.K. Chestertonista?
– Olen myös Iron Maidenin tuotantoa vetävän The Coverslavesin jäsen, ja olen esittänyt keikoilla kaikkia Piece Of Mindin biisejä. Oma suosikkibiisi on ehkä Revelations.
Jonne Järvelä (Korpiklaani)
– Piece Of Mind on paras Iron Maidenin levy. Bruce Dickinson on albumilla erityisen loistavassa vedossa eikä Nicko McBrainin mukaan tuloa voi olla kuulematta – kiekko kun lähtee käyntiin tykisti Where Eagles Darella ja sen mainiolla rumpufillillä. Omaan mielipiteeseeni vaikuttaa varmasti myös se, että Piece Of Mind oli myös ensimmäinen vinyyli, jonka ostin omilla rahoilla. Löysin sen Lempäälästä 80-luvulla toimineesta divarista, vaikka se olikin aivan uusi levy!
– Yleisesti ottaen hienoa on myös se, että Iron Maiden on ollut koko uransa ajan uskomattoman ahkera kiertuemyyrä ja yhtye julkaisi kulta-aikanaan todella tasokkaita levyjä vuosi per albumi -tahdilla. E / C / D -sointuyhdistelmä ja sen päälle sopiva melkeinpä mikä tahansa laulumelodia ei petä koskaan ja kyllähän Iron Maiden sitä onkin sitten viljellyt – eikä tässä ole mitään väärää. Itsekin olen käyttänyt samaa metodia jokusenkin kerran.
Antti ”Hyrde” Hyyrynen (Stam1na)
– Jos pitäisi valita niin Powerslave taitaa olla se kaikista rakkain Maiden-albumi. Powerslave-kappale on myös kova, ehkä jopa Maidenin kaikkien aikojen paras. Tietysti myös muut tuon aikakauden tuotokset, kuten Piece Of Mind kaikkine aivoineen ja pehmustettuine huoneineen, ovat syöpyneet lähtemättömästi mieleen. Ei siitä mihinkään pääse: The Trooper laukkaa edelleen kuin tuhat Eddietä kevätpellolla.
Kimi Kärki (Lord Vicar, Uhrijuhla, E-Musikgruppe Lux Ohr)
– Piece Of Mind! Ehkä paras Iron Maidenin levy. Albumi alkaa ja loppuu hienosti ja eeppisesti kirjallisuuden merkeissä. Avaushan on Alistair MacLeanin Kotkat kuuntelevat ja loppu taas Frank Herbertin Dyyni. Jälkimmäinen on itselle merkittävä tieteiskirja, joka tuli pikkupoikana luettua useampaankin otteeseen.
– David Lynchin ohjaama Dyyni-elokuvaversio oli floppi, mutta myös kunniakas ja omituinen sellainen. Musat siihen muuten teki muun muassa Toto, ei Maiden. Olen myös monesti miettinyt, että elokuvan alkuperäinen toteuttajakopla olisi varmasti saanut komeaa jälkeä aikaiseksi, sillä Alejandro Jodorowsky, Moebius (Jean Giraud) ja Pink Floyd eivät kuulosta yhtään pahalta.
Iron Maiden esiintyy Helsingin Hartwall-areenalla 28. ja 29. toukokuuta. Lämmittelijänä toimii Killswitch Engage. Lisätietoja löytyy täältä.
Artikkeli julkaistu alun perin 16.5.2016. Päivitetty 16.5.2018.