Seventh Son of a Seventh Son 30 vuotta – suomalaiset rock- ja metallimuusikot nimeävät suosikkibiisinsä Iron Maidenin klassikkolevyltä

Iron Maidenin maineikas Seventh Son of a Seventh Son julkaistiin 11. huhtikuuta 1988. Tämä osoittautui käänteentekeväksi hetkeksi yhtyeen historiassa, sillä monet Maiden-fanaatikot pitävät levyä terävimmän Iron Maiden -kaanonin viimeisenä lukuna. Seventh Sonia seuranneet No Prayer for the Dying ja Fear of the Dark olivat selvästi heikompia kokonaisuuksia, eikä yhtye ole vanhoilla päivillään enää kyennyt tekemään samalla tavalla metallimaailmaa ravistelleita albumeita.

Jos Seventh Son oli yhden aikakauden loppu, se oli todella väkevä loppukaneetti. Maidenin diskografiasta löytyy klassikkolevyjä vaikka millä mitalla, muttei ole ollenkaan harvinaista kuulla jonkun kehuvan, että nimenomaan tällä julkaisulla yhtye sai hiottua menestysreseptinsä terävimmilleen. Levyllä ei kenties ole yhtä legendaarisia singlehittejä kuin mitä The Trooper, Run to the Hills ja Wasted Years olivat aiemmilla albumeilla, mutta sillä ei toisaalta ole yhtään kuollutta hetkeä. Jokainen nuotti puolustaa paikkaansa.

Pyysimme kotimaisia artisteja kertomaan, mikä Seventh Sonin kappale nousee heidän kirjoissaan korkeimmalle ja millaisia muistoja heillä on muuten levystä. Vastauksia on toistaiseksi tullut muun muassa Diablon, Ajattaran ja Beast in Blackin jäseniltä sekä Anssi Kelalta, Herra Ylpöltä ja Samae Koskiselta. Lue alta, mitä herroilla on sanottavaa – yhden mielestä levy on ikuinen klassikko, toisen kohdalla kiinnostus Maideniin lopahti juuri tämän albumin kohdalla. Nyt Moonchild soimaan!

Samy Elbamma, Lost Society

”Iron Maiden on ollut minulle natiaisesta asti aivan all time -lempibändi, ja yhtye oli yksi suurimpia syitä, miksi halusin itse alkaa soittaa musaa ja eritoten metallia. Seventh Son levy on mielestäni helposti Iron Maidenin paras levy ja yksi musahistorian parhaimpia levyjä. Killereitä biisejä ja uskomatonta kitaratyönskentelyä.

Levy on täynnä helmiä, mutta itselleni Infinite Dreams on paras biisi. Biisi on helvetin monipuolinen ja siinä liikutaan tyylikkäästi tunnelmasta toiseen. Huikeita sooloja, mahtavat melodiat ja loistavat sanat. Kylmät väreet tulee kun edes miettii biisiä, taidanpa laittaa soimaan!

Paljon onnea Seventh Son!”

Aadolf Virtanen (Diablo)

Seventh Son of a Seventh Son ja edeltäjänsä Somewhere in Time olivat Metallican ohella todennäköisesti merkittävimpiä innoittajia soittoharrastuksen aloittamiselle kolmisenkymmentä vuotta sitten. Levyn päättävää Only the Good Die Youngia olen pitänyt jo iät ja ajat ei ainoastaan tämän levyn vaan koko yhtyeen uran parhaana biisinä. Kappale on yksinkertaisesti upea viimeinen nostatus muutenkin likimain täydelliselle levylle ja päättää kokonaisuuden samoihin sointuihin kuin mistä se alkoikin.

Levyn päättävää Only the Good Die Youngia olen pitänyt jo iät ja ajat ei ainoastaan tämän levyn vaan koko yhtyeen uran parhaana biisinä.
– Aadolf Virtanen

Itse biisihän on lyhyt ja yksinkertainen ralli Iron Maidenin perusaineksilla, eli laukalla ja herkkumelodioilla kasattuna, ja löytyypä väliosiosta vielä villi bassosoolokin. Kiehtovuutta ja pientä mystisyyttä biisiä kohtaan lisää myös se, että kappaletta ei ole soitettu ikinä puhki esimerkiksi radiossa eikä itse bändikään ole tainnut esittää koskaan kappaletta livenä.

Seventh Son of a Seventh Sonin jälkeen bändi ei ole ainakaan omissa kirjoissani enää pystynyt ylittämään itseään kokonaisen levyn mitalla, joten biisihän voisi edustaa jonkinlaisen aikakauden loppuakin.”

Rainer Tuomikanto (Ajattara, Grave Pleasures jne)

Seventh Son on mielestäni Maidenin paras kiekko ja tähän kysymykseen on helppo vastata: Only the Good Die Young. Syy? Sovitus. First and foremost tulee esiin sovitus, tietysti sen kaikkein olennaisimman eli sävellyksen jälkeen, mutta tuo sovitus tekee sävellyksestäkin niin paljon paremman.

Kun biisin eka riffi esittäytyy toisen kerran, se on kun avaisi 16 tunnin työpäivän jälkeen kylmän kaljan kotisohvalla. ’Aaaaaah’, sanoo sisäinen muusiikkidiggarini, kun tämä tapahtuu. Maagista. Kovin monen biisin kohdalla en muista saaneeni samanlaista kiksiä sovituksesta, tai en oikeastaan osaisi tähän laittaa toista yhtä vahvaa esimerkkiä tältä istumalta. Saman biisin melodiasisältö on pelkkää timanttia, samoin vahvat ja puhuttelevat sanat. 10/10 silloin, tänään ja huomenna!”

Samae Koskinen

”Tämä kertoo minusta ehkä ihmisenä paljon, mutta mielestäni Seventh Son on Maidenin paras levy, jos jätetään singlelaulut huomiotta. Levy on täynnä pelkkää timanttia, koko b-puoli on täynnä progressiivista täydellisyyttä ja Moonchild aloittaa levyn veitsenterävästi. Levyn tuotanto on ihanan aikuismainen ja lussu, mutta sopii bändille hyvin.

Suosikkikappaleeni on silti Only the Good Die Young, jota soitimme aikanaan Sister Flo -yhtyeen kanssa coverinakin. Se on mestariteos, joka päättää albumin juuri niin kuin hyvän lopetusraidan täytyykin, eli jättää janoamaan lisää. Ostin albumin sen ilmestymisviikolla piraattiversiona Kreikan Rhodokselta ja se on yksi suurimmista levyhyllyni aarteista.”

Kasperi Heikkinen (Beast in Black)

Seventh Son of a Seventh Sonin paras biisihän on ehdottomasti Infinite Dreams. Kappaleessa on kaikki eeppisen Maiden-biisin ominaispiirteet: mystinen ja kiehtova tunnelma, progressiivinen rakenne, temponvaihdokset, tuplakitaraharmoniat, tyylikkäät soolot ja hienot melodiat. Mielestäni Infinite Dreams on yksi hienoimpia ja onnistuneimpia biisejä koko Maidenin tuotannossa.

Seventh Son oli yksi ensimmäisiä Maidenin levyjä, joita aloin kuuntelemaan joskus seitsemännen luokan syksyllä 1990-luvun alussa. Olin lainannut Kajaanin kaupunginkirjastosta jonkun epämääräisen nuottikirjan, jossa oli myös tabulatuurit The Clairvoyantiin ja The Evil That Men Dohon, joten nämä kappaleethan piti löytää jostain kuunneltavaksi, koska niitä ei löytynyt siihen aikaan omasta vaatimattomasta musiikkikokoelmastani.

Niinpä lainasin siinä vaiheessa jo enemmän Maideniin perehtyneeltä ystävältäni Henkalta Seventh Sonin C-kasettina. Koko albumi oli uskomatonta kuunneltavaa. Kaikissa biiseissä oli jotain todella vetoavaa, mikä pakotti kuuntelemaan niitä uudestaan ja uudestaan. Ja tokihan ne nuottikirjasta löytyvät kaksi kappaletta piti myös yrittää opetella niin hyvin kuin sen aikaisilla soittotaidoilla vain suinkin pystyi, heh.

Mielestäni Seventh Son of a Seventh Son on viimeinen kokonaisuutena erinomainen Maiden-levy, sen jälkeen koko bändin fokus alkoi kadota ja musiikillinen alamäki alkoi. Yhtenä merkittävänä tekijänä tähän oli varmasti Adrian Smithin poistuminen kokoonpanosta levyä seuranneen maailmankiertueen jälkeen.”

Markus Laakso (Kuolemanlaakso)

”Kun olin yläasteella, Iron Maiden oli mielestäni maailman kovin bändi ja Seventh Son yksi diskografiansa helmistä. Vaikken ole kuunnellut kiekkoa juurikaan viime vuosina, se on jumiutunut muiden kasari-Maidenien tavoin verenkiertooni.

Seventh Son on konseptilevy, mikä meinaa tietysti käytännössä sitä, että kokonaisuus nousee korostuneesti keskiöön. Siksi on sääli leikata vain yhtä palaa välistä.

The Clairvoyant on siinä mielessä minulle levyn tärkein biisi, että muistan tahkonneeni sitä 14-vuotiaana kitaratunneilla. Siinä yhdistyvät ansiokkaasti Iron Maidenin menestyksen hedelmät: mehukkaat melodiat, juustoiset harmoniat, Harrisin laukkaava basso, McBrainin riemukkaasti kielisoittimia seuraavat kompit, tarttuvat laulumelodiat ja pohtivat tekstit. Se ei kuitenkaan nouse bändin hillittömän ässäbiisirepertoaarin kirkkaimpaan tusinaan – olen enemmän pre- kuin post-Live After Death -miehiä – mutta kappale ansaitsee paikkansa klassikkokaartissa. Up the Irons!”

Anssi Kela

”Tämä levy on minulle itse asiassa se albumi, jonka myötä aikanaan menetin kiinnostukseni Iron Maideniin. Piece of Mind, Powerslave ja Somewhere in Time muodostavat oman pyhän kolminaisuuteni. Seventh Soniin tultaessa olin jo kiinnostuneempi speed- ja thrashmetallista, erityisesti Anthraxin Among the Living oli räjäyttänyt tajunnan. Tätä taustaa vasten Can I Play With Madness kuulosti kammottavalta, enkä sen perusteella edes tuolloin tsekannut uutta albumia.

Seventh Son on itse asiassa jäänytkin minulle melko tuntemattomaksi, vaikka toki myöhemmin siltä on löytynyt hyviäkin biisejä. Moonchild on suosikkikappaleeni, mutta myös Clairvoyant sekä The Evil That Men Do ovat mieleisiä.”

Herra Ylppö

”Kyllä se on tämä nimibiisi Seventh Son of a Seventh Son. Minulla on sellainen muistikuva, ettei kyseinen levy tehnyt suurta vaikutusta tätä nimibiisiä lukuun ottamatta. Pidän pitkistä kaarista. Biisissä on tiettyä kunnianhimoisuutta. En oikeastaan edes muista albumin muita raitoja. Kyseisenä vuonna ilmestyi Metallican …And Justice for All, joka vei ainakin minun päässäni huomion Iron Maidenilta.

Iron Maiden on yhtye, josta voisi helposti kirjoittaa kaksi täysin vastakkaista artikkelia niin, että molemmat olisivat totta. Yhtye on helppo leimata korniksi. Toisaalta sen kulttuurinen vaikutus on kiistämätön. Pelkästään se Iron Maiden -paitojen määrä, joita tänäkin päivänä näkee vaikkapa Hollywood-elokuvissa, kertoo valtavasta käsitteestä.”

Aleksi Munter, ex-Swallow the Sun

”Jos levyltä, jossa kaikki kappaleet on parhaita, pitää valita suosikki, niin ensimmäisenä mieleen tulee joko Evil That Men Do – joka on aika ilmeinen – tai The Clairvoyant, mistä en oikeastaan edes osaa sanoa mikä siinä viehättää niin paljon. Ehkäpä se, että se taisi olla ensimmäinen kappale tältä levyltä jonka opettelin soittamaan.

Seventh Son on ollut itselleni erityisen tärkeä Maiden-lätty, sillä se oli toinen Maidenin levy jonka koskaan kuulin. Kun ottaa huomioon, että olin siihen aikaan kertakaikkisen ihastunut Maidenin siihen asti huonoimpaan levyyn No Prayer for the Dying, ei lie vaikea kuvitella, minkä sortin vaikutuksen Seventh Son teki. Hieno levy!”

Ande Kiiski, Rytmihäiriö

Seventh Son on mielestäni Maidenin uran kohokohta. Levyllä ei oikestaan huonoja biisejä ole, ja suosikkia on vaikea valita. The Clairvoyant on kuitenkin kaikista kovin. Hienolla bassointrolla starttaavava biisi on iskenyt ensikuulemasta lähtien ja toimii edelleen näin 30 vuotta myöhemmin.

Seventh Son päätti bändin kultakauden jonka jälkeen pitkän tuuliajon jälkeen Maiden löysi oikean suunnan vasta Brucen paluun myötä vuosituhannen vaihteessa.”

Mikko Herranen, Misterer

”Suosikkibiisini Seventh Sonilta on Moonchild. Pitkän linjan Iron Maiden -coverbändin ’Dickinsonilta’ on ehkä yllättävä paljastus, että Moonchild oli ensimmäinen biisi, joka todella kolahti Maidenilta… Nuorena poikana Seventh Son oli ainut omistamani Maiden-levy. Löysin Maiden-tuotannon hienouden koko laajuudessaan vasta liityttyäni Mauron Maideniin 2000-luvun alussa.

Seventh Son on siis pisimpään elämässäni mukana kuljettamani Maiden-levy ja siksi itselleni erityisen tärkeä.”

Artikkelia päivitetään sitä mukaa kuin uusia vastauksia sattuu ilmaantumaan.