Oasis-dokumentin traileri julkistettiin – Supersonicin ohjaaja uskoo vahvasti yhtyeen paluuseen

6.9.2016 09:48

Oasisin noususta brittipopin jättiläiseks kertovan Supersonic-dokumentin traileri julkaistiin sunnuntaina walesilaisen Festival No 6 -festivaalin yhteydessä. Voit katsoa trailerin tuosta alta.

Supersonicin taustalla on palkitun Amy-dokumentin tekijätiimi, joka esitteli trailerin sekä pätkiä dokumentista lehdistötilaisuudessa. Lisäksi ohjaaja Matt Whitecross totesi uskovansa yhtyeen palaavan vielä yhteen. Mikä on varsin optimistinen näkemys, kun ottaa huomioon mitä veljespari Noel ja varsinkin Liam Gallagher ovat kommentoineet toisistaan mediassa.

– Kumpikaan ei ole hylännyt ajatusta paluusta. Noel kertoi, että moni lähestyy häntä antaen neuvoja, miten parantaa tulehtuneet välit veljeensä. Chris Martin on Noelin hyvä ystävä ja Noel totesikin, että Chrisin pitäisi lopettaa musiikkiuransa ja ryhtyä terapeutiksi, koska hän antaa jatkuvasti neuvoja ja ohjeita, miten saada bändi jälleen kokoon, Whitecross sanoi lehdistötilaisuudessa.

– Noel sanoi, ettei kukaan tunne heitä niin hyvin, kuin Liam ja Noel itse. Heidän välinsä paranevat kyllä ennen pitkää, mutta sitä ei voi pakottaa.

Supersonic julkaistaan 2. lokakuuta.

Lisää luettavaa