Paul Stanley muisteli Kissin alkuperäiskokoonpanon ”kammottavaa” jäähyväiskiertuetta – ”Kaikki ilo ja toverillisuus olivat poissa”

Stanley sanoo olleensa poikkeuksellisesti samaa mieltä kiertueesta kirjoitettujen huonojen keikka-arvioiden kanssa.
19.6.2025 10:31

Kiss aloitti vuonna 1996 reunion-kiertueen, jolla alkuperäisjäsenet Ace Frehley ja Peter Criss liittyivät yli vuosikymmenen tauon jälkeen taas Paul Stanleyn ja Gene Simmonsin rinnalle. Jäsenten väliset erimielisyydet nostivat kuitenkin taas päätään sillä seurauksella, että yhtye teki vuosina 2000-2001 ensimmäisen jäähyväiskiertueensa. Stanley ja Simmons jatkoivat kiertueen jälkeen keikkailua Tommy Thayerin ja Eric Singerin kanssa, mutta vuosituhannen alun rundi jäi kuitenkin alkuperäisnelikon viimeiseksi.

Stanley muisteli tätä alkuperäiskokoonpanon jäähyväiskiertuetta hiljattain Smashing Pumpkins -liideri Billy Corganin vetämässä The Magnificent Others -podcastissa ja sanoi olleensa aluksi hyvinkin optimistinen yhteenpaluun suhteen, mutta loppuvaiheessa se oli hyvin kurjaa aikaa.

”Täydellisessä maailmassa olisimme palanneet yhteen, kaikki olisivat oppineet läksynsä ja olisimme kävelleet yhdessä auringonlaskuun musiikkia tehden. Se tarina ei koskaan toteutunut. Se oli hyvin stressaavaa ja iso pettymys. Minulle se oli stressaavaa, koska tärkeintä on se, mitä lavalla tapahtuu. On ollut aikoja, kun bändin jätkät eivät puhu toisilleen, mutta kun noustaan lavalle, halataan toisiamme ja pidetään hauskaa. Kaikki mitä lavan ulkopuolella tapahtuu on bonusta. Joten oli hyvin stressaavaa olla epätietoinen siitä, mitä lavalla tapahtuu joidenkin ihmisten paheiden vuoksi”, Stanley toteaa.

”Kun palasimme yhteen, minä ainakin tunsin innokkuutta ja iloa. Ja jotkut tyypit jopa olivat, että: ’Minä todella mokasin. En tee niin enää toiste.’ Mutta ajan mittaan se muuttuikin: ’Sanoit, ettet tee enää niin. Mutta nyt teet sitä taas.’ Vanhat kaunat palasivat ja ne asiat, jotka joskus häiritsivät, alkoivat taas häiritä ja vääristää ajatusta siitä, keitä he ovat.”

Lue myös: Gene Simmons harmittelee, kuinka Kissin alkuperäiskitaristi ja -rumpali ”eivät voi edelleenkään nauttia työnsä hedelmistä”

Stanley sanoo, että tavallisesti häntä ei kiinnosta, jos toimittajat lyttäävät heitä keikka-arvioissaan, mutta huomasi kauhukseen reunionin jälkeen olevansa monien kriitikkojen kanssa samaa mieltä.

”On eri asia, jos joku kirjoittaa, että ’Heillä on pää syvällä perseessä’ tai he hyökkäävät tekemisiäsi kohti, mutta kun luet juttuja ja ajattelet: ’Tämä pitää paikkansa. Olen todella onneton.’ Siinä kohtaa hevonen oli vain pakko ampua”, Stanley sanoo.

”Soitto oli parhaimmillaankin epävakaata. Jotkut keikat olivat suorastaan kammottavia. Kaikki ilo ja toverillisuus olivat poissa.”

YouTube video
YouTube video

Lue myös: Miksi Kissin viimeisillä keikoilla ei huomioitu entisiä jäseniä? Paul Stanley asettelee sanansa tarkkaan

Lue myös: Ace Frehley kertoo näkemyksensä siitä, mihin alkuperäinen Kiss-kokoonpano kaatui – ”Se oli lopun alkua”