Miksi Kissin viimeisillä keikoilla ei huomioitu entisiä jäseniä? Paul Stanley asettelee sanansa tarkkaan

27.2.2025 22:24

Kiss on lopettanut toimintansa jo hyvän aikaa sitten, mutta Paul Stanley pysyttelee kiireisenä. Entinen Kiss-laulaja antaa tasaisin väliajoin haastatteluja erilaisille musiikkimedioille, ja juttua riittää niin päivänpolitiikasta kuin erinäisistä Kiss-teknisistä asioista. Tällä kertaa Stanley kommentoi Talk Is Jericho -podcastissa sellaista asiaa, miksi Kissin viimeisillä keikoilla New Yorkissa joulukuussa 2023 ei noteerattu orkesterin vanhoja jäseniä. Ovathan Ace Frehley, Peter Criss ja kumppanit tärkeä osa Kissin historiaa.

”Sanon diplomaattisesti, että eräät tahot tekivät epärealistisia vaatimuksia”, Stanley sanoo ja jatkaa:

”Eikä kysymys ole sellaisesta. Se ei ollut, noin esimerkiksi, mikään yhtyeen alkuaikojen juhlistus. Se oli koko Kissin 50-vuotisen uran juhlistus, ei pelkästään alun. Eli jos katsotaan, miksi Ace tai Peter eivät olleet siellä, se johtui monesta syystä. Ja olen sanonut sataan kertaan ja sanon vielä uudelleen, ettemme olisi tässä ilman kaikkea sitä, mitä nuo kaverit ovat hyväksemme tehneet, emmekä toisaalta olisi tässä jos olisimme jatkaneet heidän kanssaan.”

Kun Stanleyltä kysyttiin, miksi esimerkiksi edesmenneet Eric Carr ja Mark St. John tai pitkäaikainen kitaristi Bruce Kulick eivät saaneet tilaisuudessa mitään mainintaa, Stanley pyöräyttää kysymyksen ympäri: miten heidät olisi pitänyt huomioida?

”Luulen, että paras tapa kunnioittaa kaikkia osapuolia oli soittaa niin hyvin kuin osasimme. Mitä meidän olisi pitänyt tehdä, laittaa videoita pyörimään tai kiinnittää valokuvia ympäriinsä?” Stanley kysyy.

”Olimme siellä kaikkien aikojen saatossa mukana olleiden ansiosta, vaikka joidenkin panos painaa enemmän kuin toisten. Mutta se, että ylipäätään olimme edelleen olemassa, oli kunnianosoitus kaikille tahoille.”