AC/DC:n päätös pestata Axl Rose vokalistikseen kuuroutumisvaarassa olevan Brian Johsonin tilalle on ehtinyt herättää runsaasti ihastusta ja vihastusta tässä männä viikon aikana. Nyt oman näkemyksensä asiaan on esittänyt myös The Whon Roger Daltrey, joka ei London Free Pressille myöntämässään haastattelussa vaikuttaisi olevan sen innostuneempi Gunnari-laulajan värväyksestä, kuin yhtyeen ex-vokalistin kohtelustakaan.
– Minusta tuntuu todella pahalta Brianin puolesta. Sen on täytynyt olla sydäntäsärkevää hänelle kaiken sen jälkeen, mitä hän on bändin eteen kaikki nämä vuodet tehnyt. Mielestäni heidän [AC/DC:n] lehdistötiedote-hyvästinsä olivat lievästi sanottuna melko tylyt. Niiden täytyi sattua.
Daltrey ei ole yksin näkemyksessään, jonka mukaan lyhyet kiitokset ja hyvien jatkojen toivotukset olivat turhankin vähäeleiset jäähyväiset reilut 30 vuotta palvelleelle laulajalle. Pettyneiden fanien rauhoittelemiseksi Johnson julkaisi kuitenkin pian tämän jälkeen oman tiedotteensa, jossa kertoi itse tilastaan ja tulevaisuudensuunnitelmistaan. Yli 40 vuotta miehen tuntenut Daltrey uskookin Johnsonin pärjäilevän lopulta oikeinkin mainiosti ilman entistä bändiään.
– Olen jutellut Brianin kanssa ja hänellä on paljon asioita joita hän haluaa elämässään tehdä. Luulenkin että AC/DC kaipaa Briania paljon enemmän kuin Brian AC/DC:tä.
Pian tien päälle palaavan Rock or Bust -maailmankiertueen katsomoon Daltreyta on aivan turha yrittää houkutella.
– Menisinkö katsomaan Axl Rosen vetämää karaokea? Älkää nyt viitsikö.