Artisti: Gwar

Hevihirviö poistui keskuudestamme – lopullisesti

Amerikkalaisen Gwar-yhtyeen laulaja Dave Brockie, aka Oderus Urungus, menehtyi huumausaineiden yliannostukseen maaliskuussa.Muusikon ”maallinen ruumis” haudattiin jo huhtikuussa, mutta Oderus Urungus jäi vielä silloin eloon – ainakin tavallaan. Nyt myös tuo ”lavahahmo” on saanut lopullisen rauhan, sillä Oderus Urungusin esiintymisvaatteet ja muu rekvisiitta haudattiin viikinkityyliin Gwarin vuosittaisen B-Q-juhlan aikana Richmondissa Yhdysvalloissa.Kuten tapahtumassa puhunut Lamb Of Godin Randy Blythe sanoi:- Dave on ainoa tuntemani kaveri, jonka…

Niinhän siinä kävi: kovat huumeet veivät metallisolistin

Yhdysvaltalaisen GWAR-hirviöbändin laulajan Dave Brockien aka Oderus Urungusin kuolinsyy on selvinnyt. Mies menehtyi heroiinin yliannostukseen. Maaliskuun lopulla kotoaan tiedottomana löytynyt muusikko oli kuollessaan viisikymmentävuotias.Lukuisat kollegat ovat muistaneet menneinä kuukausina Brockieta. GWARin kotikaupungista Richmondista kotoisin oleva Lamb Of God -solisti Randy Blythe on jo kommentoinut uusinta uutistakin, siis tätä kuolinsyytä, ja mies puhuukin vakavaan sävyyn alkoholin ja huumeiden vaaroista. Blythe kirjoittaa: ”I am so fucking sick of my friends dying…

Tyrannosaurus vastaan avaruusbarbaari 50000 ihmisen edessä – ehkä paras hevivideo!

Kolmekymppisiään tänä vuonna viettäneen amerikkalaisyhtye GWARin laulaja Dave Brockie, taiteilijanimeltään Oderus Urungus, menehtyi kotonaan sunnuntaina-iltana 23. maaliskuuta. Soundi uutisoi aiheesta täällä.Shokeeraamisesta pitänyt GWAR jäi Suomessa melko vähälle huomiolle, mutta esimerkiksi saksalainen Wacken Open Air -jättifestivaali pestasi yhtyeen tositoimiin kesällä 2009. Gog Gor -biisin aikana orkesteri sai seurakseen lavalle (arviolta 50000 ihmisen eteen) ilkeän tyrannosauruksen, jota vastaan piti tietenkin miekkailla…Täällä mennään:Eihän biisin…

Lordin ja Metallican kiistakumppani on kuollut

Amerikkalaisen GWAR-yhtyeen keulakuva Dave Brockie (aka Oderus Urungus) on löydetty kodistaan kuolleena. Artisti oli menehtyessään 50-vuotias.Lamb Of Godin Randy Blythe kirjoittaa ystävästään seuraavasti: ”I got a very sad call tonight from my buddy Chris Bopst, who was one of the original members of GWAR. My friend Dave Brockie, the singer of GWAR, has left the building and taken off back to his home planet. When someone dies, a lot of the time people will say, Oh, he was a unique person, really one of a kind, a true original. Most of these people no idea of what they are…

Gwar-yhtyeen kitaristi on kuollut

Yhdysvaltalaisen hirviöasuistaan tunnetun hevibändi Gwarin kitaristi on kuollut.

Flattus Maximus -nimellä Gwarin riveissä esiintynyt Cory Smooth löytyi kuolleena aamulla kesken yhtyeen Pohjois-Amerikan kiertueen. Bändin oli juuri tarkoitus ylittää Kanadan raja.

Kuolinsyystä ei ole vielä tiedotettu.