Artisti: Misterer

Seuraavaksi lähes sokea Mikko Herranen näyttää, miten äärimetallia soitetaan rummuilla

Toiset tekevät, mitä osaavat ja toiset sitten mitä huvittaa. Mikko Herranen vaikuttaa vahvasti jälkimmäisen kategorian kaverilta: likipitäen sokea muusikko operoi tällä hetkellä Misterer-metalliyhtyeessä, ja nyt bändin Youtube-kanavalla julkaistiin naseva drumcam-video, jolla Herranen esittelee osaamistaan Helsingin Virgin Oilissa. Aika vakuuttavaa työskentelyä, varsinkin kun ottaa huomioon, että Herranen myös laulaa/huutaa rumpalointinsa lomassa. Hyvä!

Kunniaa mestarille! Kotimaiset metallimuusikot kertovat, mitä tällä päivämäärällä menehtynyt Ronnie James Dio heille merkitsee

Ronnie James Dio menehtyi 16.5.2010. Rainbow’n, Black Sabbathin ja nimikkoyhtyeensä laulajana kunnostautunut metalli-ikoni kuoli 67-vuotiaana vatsasyöpään. Vietämme siis surupäivää – Dio oli mahdollisesti koko raskaan rockin historian lahjakkain laulaja, ja jokaisella vakavasti otettavalla listalla hän on vähintäänkin top viidessä. Musiikkimaailma kärsi kahdeksan vuotta sitten valtavan menetyksen: mitä Elvis oli rock’n’rollille, sitä Dio merkiksi heavy metalille.