Kunniaa mestarille! Kotimaiset metallimuusikot kertovat, mitä tällä päivämäärällä menehtynyt Ronnie James Dio heille merkitsee

Ronnie James Dio menehtyi 16.5.2010. Rainbow’n, Black Sabbathin ja nimikkoyhtyeensä laulajana kunnostautunut metalli-ikoni kuoli 67-vuotiaana vatsasyöpään. Vietämme siis surupäivää – Dio oli mahdollisesti koko raskaan rockin historian lahjakkain laulaja, ja jokaisella vakavasti otettavalla listalla hän on vähintäänkin top viidessä. Musiikkimaailma kärsi kahdeksan vuotta sitten valtavan menetyksen: mitä Elvis oli rock’n’rollille, sitä Dio merkiksi heavy metalille.

Pyysimme suomalaisia metallimuusikoita kertomaan, miten Dio kuuluu heidän musiikissaan tai miten miehen levyttämät kappaleet ovat vaikuttaneet heidän elämäänsä. Ääneen pääsevät Amorphisin kosketinsoittaja Santeri Kallio, Omnium Gatherumin ja Insomniumin kitaristi Markus Vanhala, Brother Firetriben laulaja Pekka Ansio Heino, Beast in Blackin kitaristi Kasperi Heikkinen sekä nykyään Misterer-kokoonpanossa vaikuttava Mikko Herranen. Ison jäljen näyttää pienikokoinen laulaja jättäneen kunkin vastaajan sielunmaisemaan.

Long live Dio! Olisihan se ollut kiva nähdä vielä Heaven and Hell keikalla, mutta kaikkea ei voi saada. Perintöä riittää joka tapauksessa runsain mitoin jälkipolvien tutkittavaksi.

Markus Vanhala

Omnium Gatherum, Insomnium

”Dio, Coverdale ja Dickinson – siinä ovat itselleni tärkeimmät hevikiekujat eli kaikkein kovimmat laulajat! Dion kuolinpäivä oli erittäin surullinen päivä ja riipaisi itseä enemmän kuin nämä muut RIP-uutiset yleensä. Eihän nyt muinainen jumalhahmo Ronnie voinut kuolla… Edelleenkin pidän tuota vain järkevästi uutisoituna eläköitymissuunnitelmana, kuten Lemmyllä ja Bowiellakin.

Herkässä alakouluiässä vastaan tullut Last in Line oli se aivan ensimmäinen kasettijulkaisu, jolla kuulin Ronnie James Dioa ja jolta aloin selvitellä, kukas seppä se tämä on. Pintaa syvemmältä raapaistuna ukolta löytyi sitten sellaisia aiempia tekeleitä kuin Black Sabbathin Heaven & Hell ja Rainbow’n Rising. Kansitaiteista löytyi lohikäärmeitä, piruhahmoa, hukutettavaa pappia, tupakoivia enkeleitä ja näin päin pois, joten kyllähän pikkupoikasen sielunmaisema oli helposti myyty. Tähän päälle kun vielä lisättiin eeppinen hidaspoljentoinen musiikki Ronnien kultakurkulla ja kitarasankareilla ryyditettynä, niin eipä tuosta hypnoosista ole edelleenkään päästy eroon. Kovinta heviä ikinä, jonka äärelle tulee aina vain palattua.

Dion kansitaiteista löytyi lohikäärmeitä, piruhahmoa, hukutettavaa pappia, tupakoivia enkeleitä ja näin päin pois, joten kyllähän pikkupoikasen sielunmaisema oli helposti myyty.
– Markus Vanhala

Diolla oli tendenssi työskennellä kovien kitaristien kanssa – Ritchie Blackmore, Tony Iommi, Vivian Campbell ja Doug Aldrich nyt esimerkiksi – ja tämä on vaikuttanut myös omaan soitinvalintaani. Sitä halusi päästä tuommoisen kultakurkun sidekickiksi. Kyllähän sitä tavallaan pääsikin – nimittäin Pelkosen Jukan ja Seväsen Niilon multakurkkujen viereen tiluttamaan, heh.

Ehkä se kaikista kovin Dion laulama biisi on sitten Black Sabbathin riveissä väännetty Heaven & Hell. Se on on majesteettisen eeppinen ja maalaileva teos, joka soljuu hitaasti ylväästi eteenpäin loppunäytöksen tykittelyyn saakka. Hienoa musiikillista tarinankerrontaa, ja biisissä on selkeästi kolme eri näytöstä kuin teatterissa ikään. Tällainen maalailu ja musiikillinen kerronta ovat vaikuttaneet paljon omaankin kynäilyyni. Käsittämätön comeback-levy henkitoreissaan köhineeltä bändiltä, kovinta Sabbathia minulle.”

Pekka Ansio Heino

Brother Firetribe

”Ronnie James Dio on kautta aikojen kovin heavy rock-laulaja. Luonnostaan voimakas, rekisteriltään ja väriltään uskomaton ääni yhdistettynä ulostuloon, joka pohjaa klassiseen rock’n’rolliin ja souliin, hakee ikuisesti vertaistaan.

Minulle Dio soi tärkeimpänä Rainbow’n tuotoksissa, Rising-levy kirkkaimpana timanttina. Stargazer ei jätä kysyttävää majestettisuudessaan.”

Mikko Herranen

Misterer

”Taisin olla kymmenvuotias, kun kaverini soitti minulle Dion Last in Linen. Biisi kolahti kerralla kuin leka kallonpohjaan. Äänitin sen c-kasetille ja luukutin kasetin puhki. Hassua kyllä kesti vuosia, ennen kuin tutustuin herran muuhun tuotantoon.

Dio on minulle kaikkein suurin ja tärkein hevilaulajista. Hänen äänessään on aivan omanlaistaan potkua ja munaa.
– Mikko Herranen

Toinen Dion tuotannosta itselleni muita tärkeämmäksi noussut kappale on Rainbown’n Stargazer. Teiniaikana pidimme ’tietokonebileitä’, siis melko kosteita juhlia, joissa pelattiin sen ajan verkkopelejä ja sekoiltiin. Tietyt jätkät toivat bileisiin aina stereot ja päättivät suurimman osan ajasta, mitä niillä soitetaan. Kavereilla oli aina mukana samat levyt: Eläkeläisiä, U2:n live ja Rainbow’n Rising. Stargazer on näinä päivinäkin usein soitossa.

Dio on minulle kaikkein suurin ja tärkein hevilaulajista. Hänen äänessään on aivan omanlaistaan potkua ja munaa.

Minulla oli ilo ja kunnia tavata Dio kerran Heaven and Hell -keikalla Helsingin Jäähallissa. Koska oma näköni ei riitä asioiden opetteluun kuvista tai mallista, pyysin Dioa opettamaan minulle Evil Eyen suoraan mestarin kädestä. Dio neuvoi homman minulle kädestä pitäen, ja koska Dio edustaa minulle suuria asioita niin laulajana kuin suurisydämisenä ihmisenä heavymystiikan takana, näytän vielä tänä päivänäkin merkkiä fanikuvissa ja muissa poseeraustilanteissa.

R.I.P. metallilaulun pieni suuri mies.”

Santeri Kallio

Amorphis

”Ronnie James Diohan on eittämättä kaikkien aikojen legendaarisin laulaja melodisen metallin saralla. Kuten jo herran sukunimikin osaa kertoa: Jumala.

Superbändi Rainbow yhdistettynä Dion uskomattomaan ääneen käynnisti 1970-luvun puolessa välissä melodisen heavyrockin vyöryn. Heavy jätti taakseen vanhat ja kuluneet rhythm’n´blues- ja progevaikutteet. Dion laulamia klassikkobiisejä voi osaltaan syyttää tästä positiivisesta vahingosta.

Myös Black Sabbathin Dio-aikakausi on mielestäni melodisen heavyn kultakautta. Näiden edellä mainittujen bändien levyt ovat alan klassikoita miltä kantilta tahansa katsottuna. Biisit kuten Man on the Silver Mountain, Temple of the King, Tarot Woman, L.L.R.N.R, Gates of Babylon, Heaven and Hell, Children of the Sea ja Die Young ovat varmasti vaikuttaneet omaan musiikilliseen kehitykseeni paljon enemmän kuin uskallan edes myöntää.

Pakko sanoa, että niin paljon kuin esimerkiksi Led Zeppelinistä diggaankin, niin kyllähän Robert Plant kuulostaa kuohitulta pastorilta maestroon verrattuna – vaikka täysin eri tyylin edustaja onkin.

Tunsin aina sympatiaa Dioa kohtaan myös siksi, että arvostelujen ja haastatteluiden perusteella herra oli hyvinkin joviaali, solidaarinen ja niin sanotusti hyvä jätkä. Toisin kuin moni muu sen ajan kultakurkku, ainakin jos on lehtiin uskominen.

Niin paljon kuin esimerkiksi Led Zeppelinistä diggaankin, niin kyllähän Robert Plant kuulostaa kuohitulta pastorilta maestroon verrattuna.
– Santeri Kallio

Itselleni Dio myös erottautui aina edukseen, koska hänen bändeissään käytettiin paljon koskettimia. Ehkä osaltaan siksi Dio oli arvostusasteikkoni kärjessä, oli kysymys sitten Rainbow’sta tai herran soolotuotannosta. Soololevyiltähän löytyy vinot pinot virtuoosimaisesti soitettuja klassikkobiisejä kuten Holy Diver, Don’t Talk to Strangers, Last in Line, We Rock sekä muuta mukavaa.

Olen sinänsä onnellisessa asemassa, että ehdin nähdä Dion vuonna 1986 Helsingin Jäähallissa Sacred Heart -kiertueella, 1987 Giants of Rockissa Dream Evil -kiertueella, 1998 Tavastialla, 2003 Ruisrockissa sekä Heaven and Hell -kokoonpanolla Oulun QStockissa vuonna 2009. Yhdessäkään keikassa ei Dion osalta ollut valittamista. Maestro otti yleisönsä ja yleisö hänet. Olen myös todella tyytyväinen, etten myynyt vuonna 1987 Sacred Heart -kiertuepaitaani espanjalaiselle baarimikolle Torremolinoksessa 300 dollarilla (se oli iso raha 12-vuotiaalle!).

Dion tuotannosta nostaisin esille Temple of the Kingin. Biisihän on heavybändin esittämä folk-biisi, mutta siinä on täydellinen tunnelma. Kun tällaisessa kappaleessa on kitarassa Blackmore ja laulussa Dio, ovat palaset kohdallaan. Voi olla, että biisi oli jonkin sortin etiäinen Blackmoren uran myöhäisemmistä ambitioista, mene ja tiedä. Joka tapauksessa siinä on kaikki, mitä hyvään kappaleeseen tarvitaan: kauniit melodiat, täyteläinen sovitus ja kaiken kruununa käsittämättömän hieno laulaja. Biisi todistaa myös sen, että hevi voi parhaimmillaan olla hyvin herkkää ja koskettavaa.”

Kasperi Heikkinen

Beast in Black

”Dion suurta merkitystä raskaan musiikin kulttuuriperinnössä voi tuskin kukaan kiistää, onhan miehen ääni yksi ikonisimmista ja tunnistettavimmista koko heavy metalin kaanonissa. Dion ääni ja sille ominainen klangi säilyi käytännössä muuttumattomana koko vuosikymmenten mittaisen uran ajan, toisin kuin suurimmalla osalla huonompionnisista aikalaiskollegoista. Mies ei tiettävästi juurikaan ääntään availlut ennen keikkoja eikä muutenkaan pitänyt äänestään tietoisesti huolta, joten ehkä hän oli tässä suhteessa jonkin sortin luonnonoikku.

Dio ei tiettävästi ääntään availlut ennen keikkoja eikä muutenkaan pitänyt äänestään huolta, joten ehkä hän oli laulajana jonkin sortin luonnonoikku.
– Kasperi Heikkinen

Dion leimallinen ja persoonallinen kädenjälki fantasiaa, mystiikkaa ja magiaa tihkuvissa sanoitusteemoissa oli merkittävässä roolissa monen ikivihreän metalliklassikon syntyprosessissa. Hänen vahva ja vivahteikas lauluäänensä monikäsitteisten lyriikoiden tulkitsijana nosti monet levytykset täysin omalle tasolleen – olipa kyseessä sitten Rainbow, Black Sabbath tai Dio-yhtye.

Itselleni toimii parhaiten Dion soolobändin tuotanto 1980-luvun alkupuolelta, vaikkakin ensimmäinen kuuntelemani levy oli mielipiteitä vahvasti jakanut Lock Up the Wolves. Itsestäänselvät holydiverit ja rainbowinthedarkit eivät tosin jaksa enää hirveästi liikuttaa, vaikka kappaleet ovatkin ansainneet klassikkostatuksensa.

Sacred Heart on ehkä se mieluisin kiekko Dion tuotannosta. Levyllä on juuri sopivassa suhteessa pop-sensibiliteettiä ja hyvää vanhan liiton jyrää. Muun muassa Rock’n’Roll Children, nimikkobiisi, Hungry for Heaven ja King of Rock’n’Roll pistävät aina vipinää punttiin. Myös levyn päättävä, hieman pökkelö Shoot Shoot on kömpelöydessään kierolla tavallaan viehättävä.

Lopuksi täytyy vielä mainita erikseen Dion masinoiman Hear ’N Aidin Stars, joka on aivan mahtava perinnehevibiisi kultaiselta 1980-luvulta.”