Hyvää Slayer-päivää, toivottaa Misterer – Ensiesityksessä yhtyeen tulkinta thrash metal -klassikosta

Tämä päivämäärä eli kesäkuun kuudes tunnetaan myös kansainvälisenä Slayer-päivänä, jota vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2006 (siis 6.6.06). Se on samalla myös thrash metal -legendan nokkamies Tom Arayan syntymäpäivä – laulava basisti täyttääkin tänään komeat 60 vuotta, joten valtaiset onnittelut sinne suuntaan!

Mikko Herrasen johtama kotimainen thrash metal -kopla Misterer juhlistaa Slayer-päivää sekä Arayan kuusikymppisiä omalla versiollaan Slayerin Seasons In The Abyss -klassikkoalbumin nimikkokappaleesta. Kappale on taltioitu viime keväänä bändin Under Attack -levyjulkkarikeikan yhteydessä. Video saa nyt ensiesityksensä Soundin välityksellä.

”Levy on henkilökohtaisesti minulle se Slayerin uran merkittävin tuotos, joka teki heti ilmestyttyään erittäin suuren vaikutuksen. Tämä on sitä oikeaa musaa, jossa on munaa! Vasta myöhemmin aikuisiällä tulin huomanneeksi, että olihan se edellinen South Of Heaven lähes yhtä kova, mutta ykkössija oli jo lyöty lukkoon. Otettiin rohkeasti Hannemanin säveltämästä mestariteoksesta koppi ja vedettiin se asianmukaisella otteella”, laulaja ja rumpali Herranen kuvailee.

”Niin, olemmehan vetäneet muun muassa War Ensembleä keikoilla, mutta Seasonissa on enemmän tätä päivää. Tämä meneillään oleva kausi on todella syvältä”, lisää kitaristi Juhani Flinck lisää.

Slayer-vetäisy on samalla Mistererin toinen osa kolmen coverjulkaisun sarjasta. Ensimmäinen video, Metallican Creeping Death/Battery julkaistiin huhtikuussa. Myöhemmin kesällä saadaan sarjan kolmantena osana vielä Sepultura-cover, joten sitä odotellessa!