Artisti: The Who

Okei, nyt se selvisi: Lennon ei pissanut miksauspöydälle!

Lontoolaisessa huutokaupassa on myyty 53000 punnalla kirje, jossa The Beatles -tähti John Lennon kirjoittaa tuohtuneena tuottajaystävälleen Phil Spectorille. Tekstin otsikko on A Matter Of Pee. Kiihtymyksen syynä on Capitol-levy-yhtiön ilmoitus, jonka mukaan ”Lennon saattaa joutua lähtemään losangelesilaisstudiosta kesken sessioiden”. Tuolloin, vuonna 1974, Lennon työskenteli amerikkalaisstudiossa laulaja-lauluntekijä Harry Nilssonin sekä Keith Moonin (The Who) kanssa Pussy Cats -albumin tiimoilta. Uhattujen lähtöpassien taustalla taas oli…

Def Leppard vs. One Direction: Kutsuuko raastupa?

Internetissä viime aikoina velloneiden huhujen mukaan 80-luvulla jättiläismäiseksi kasvanut brittiläinen hardrock-yhtye Def Leppard aikoo haastaa poppoikabändi One Directionin oikeuteen. Kiistakapuloina ovat Def Leppardin yli 20 miljoonaa kopiota myyneeltä Hysteria-albumilta tuttu Pour Some Sugar On Me ja One Directionin Midnight Memories. Jälkimmäisen taideteoksen on sanottu muistuttavan vähän turhankin paljon vuonna 1987 ilmestynyttä Leppard-klassikkoa.Def Leppardin Phil Collen on kuitenkin nyt ilmoittanut Billboardille, ettei oikeusjuttua ole sittenkään…

Keith Moonista elokuva – nyt on luvassa hurjaa meininkiä!

Muun muassa Metallican Through The Never -elokuvan taustalla oleva Exclusive Media -yhtiö ryhtyy valmistelemaan The Who -legenda Keith ”Moon The Loon” Moonin elämästä kertovaa leffaa. 32-vuotiaana huumeisiin menehtyneen Moonin bändikaveri Roger Daltrey on mukana toistaiseksi nimettömän elokuvan työstössä.Moon-leffan valmisteleminen(kin) tulee varmasti olemaan suhteellisen villiä touhua, sillä rumpalilegenda tunnettiin monenlaisista hurjista tempuista. Täältä voi lukea eräästä kuuluisasta tempauksesta.Otetaanpa näytteeksi myös pari videota:

Nirvana featuring Paul McCartney? Kyllä vain – katso video!

New Yorkissa järjestetään hyväntekeväisyyskonsertti Sandy-myrskyn uhrien hyväksi tänään 12.12.2012. Mukana hyviä asioita tekemässä ovat muun muassa The Rolling Stones, Bruce Springsteen, Bon Jovi, Kanye West ja The Who.Brittiläisen kohulehden The Sunin mukaan illan aikana nähdään myös suorastaan historiallinen yhteisesiintyminen, kun The Beatles -legenda Paul McCartney nousee lavalle Nirvana-kolmikon eli Dave Grohlin, Krist Novoselicin ja Pat Smearin kanssa. Koska kyseessä on mittava hyväntekeväisyystapahtuma niin vähintäänkin epäilyttävältä kuulostava juttuhan…