Atomirotalla riittää kaikenlaisia keikkoja ja muuta puuhaa jatkossakin. Siitä pitää osaltaan huolen uusi studioalbumi F.E.M.M.A.
– Kirjoitin pandemia-aikana ison pinon biisiaihioita. Heitin monta kertaa Mikolle, että voisikohan Atomi duunata tällaisen biisin? Ne kysymykset oli ihan turhia, sillä Mikko vastasi joka ikinen kerta, että ilman muuta! Kun levyn varsinainen kasaaminen sitten alkoi, käsissä oli viitisenkymmentä alustavaa juttua. Oli punkia, rockia, räppiä, bluesia, soulia, dubia ja vaikka mitä, kertoo Rane Raitsikka.
– Tässä vaiheessa äänittäjä-tuottaja Jyri Riikonen, jonka kanssa ollaan tehty duunia toisesta levystä alkaen, alkoi tsekata alustavia biisi-ideoita. Vähän myöhemmin Jyri teki ehdotuksen, että mitkä kappaleet voitaisiin ottaa lopulliselle levylle, Mikko Sarjanen lisää.
– Toisenlaisilla valinnoilla albumikokonaisuudesta olisi tietysti tullut ihan erilainen. Esimerkiksi joku Lentäjä Kake oli tässä alkuvaiheessa hyvin raaka juttu, jonka alustavan idiksen olin mumissut talteen jonakin yönä. Minä ja Mikko ei missään nimessä kelattu biisiä kärkikahinoihin, mutta Jyri heitti saman tien, että Kake tulee ilman muuta levylle! nauraa Raitsikka.
F.E.M.M.A on tuttuun tyyliin erittäin monimuotoinen kokonaisuus. Tekeepä Atomirotta mitä tahansa niin se tuntuu kuulostavan vain ja ainoastaan itseltään.
– Jengiltä kuulee paljon sitä, että uusi biisi ehti rullata viisi sekuntia, ja sitten sitä jo hiffasi, että tämähän on Atomia, sanoo Sarjanen.
– Onpa meidän kappale millainen tahansa, siellä on aina se tuttu soundi, svengi ja fiilis. Tietynlainen skeba, laulut ja groove tekevät meidän jutun, lisää Raitsikka.
Oma lukunsa ovat Atomirotan biisit, joissa tyyli muuttuu radikaalisti kesken matkan.
– Uudella levyllä on esimerkiksi kappale Rankkurit ja Atomikoira. Se on tehty kahdesta täysin erilaisesta aihiosta. Kun mietittiin levylle tulevaa materiaalia, Jyri heitti erään kerran, että duunataan näistä kahdesta aihiosta yksi. Niin tehtiin, ja Rankkurit ja Atomikoira alkaa räkärockilla, mutta sitten siitä tulee diskobiisi. Kun saatiin nivottua aihiot yhteen, fiilis oli sellainen, että tämähän on ihan törkeän kova, hehkuttaa Raitsikka.
– Kerrottakoon myös se, että meidän perheen Ninja-koira veti omat osuutensa purkkiin ykkösellä!
Iloluonteisesta Rankkureista on aikamoinen matka moneen muuhun uuden albumin biisiin – esimerkiksi melankolisissa tunnelmissa soljuvaan Syyntakeeton-biisin.
– Syyntakeeton kävi läpi aikamoisen kaaren. Se oli aluksi akkarilla vedetty leirinuotiojuttu. Sitten siitä tehtiin iso versio rummuilla ja kaikilla mausteilla. Sitten päätettiinkin ottaa biisin alkuosan bassot ja rummut suoraan tekemästäni himademosta – kunnes sitten tämän dub-vaikutteisen kappaleen loppupuolella kehiin lävähtää taas isompaa bändisoundia, kertoo Raitsikka.
– Sanoitus kertoo arpisen tositarinan tutusta kaverista. Tekstistä löytyy hienon jäbän elämänkaari koulun kelloista kirkon kelloihin. Pellellä oli aikoinaan surullinen tarina nimeltään Gabriel, ja Syyntakeeton on vähän samantyylinen juttu. Me ei tosin laitettu nimeä otsikkoon.
F.E.M.M.A:n sanoitusten henkilökavalkadi on melkoinen.
– Jos laskee yhteen teksteistä ja Atomi-levyiltä yleensäkin löytyvät tyypit, niin niitähän on kymmeniä. Meille tulee mieleen joku tarina kunkin omasta tai oman lähipiirin elämästä, ja sitten katsotaan kimpassa, että saisiko siitä Atomin maailmaan ja filosofiaan sopivan jutun, kertoo Sarjanen.
– Esimerkiksi Nostetaan maljaa kertoo erästä tutusta mimmistä. Siellä on porukka, joka tapaa toisensa kerran tai pari vuodessa, ja he sitten käyvät läpi elämän iloja ja suruja. Diggaan heidän meiningistä, ja halusin tehdä siitä biisin, nyökkää Raitsikka.
EI RAJOJA
Palataanpa sitten vielä Atomirotan kymmenen vuoden mittaisen matkan äärelle. Millaisia ajatuksia nousee mieleen, kun katselette reissun käänteitä?
– Aistin heti bändin alkumetreillä sen, ettei tässä jutussa ole mitään rajoja vaan voidaan mennä ihan mihin vaan. Kaikki kunnia punkia ja katurockia kohtaan, mutta mä haluan soittaa paljon muutakin. Atomin loputon mahdollisuuksien kirjo tuntui helvetin kiehtovalta, sanoo Raitsikka.
– Kun me aloitettiin, jutussa oli todella hedelmällinen kutina. Jaloissa pyöri epämääräinen, mutta potentiaalin ja mahdollisuuksien täyttämä pallo, kuvailee Sarjanen.
– Mutta olin kieltämättä epäileväinenkin. Notkea Rotta -yhtyeen aiemmissa touhuissa oli ollut kuminenää ja incognito-meininkiä – ja lähiöräppiä. Sitten Rane tuumasi, että nyt sä työnnät sen kuminenän perseeseen ja alat laulaa. Vastasin tietysti, että mä en osaa laulaa. Rane ei hellittänyt vaan huomautti, että jokainen osaa kiekua. Että anna mennä vaan!
Kitaristia naurattaa.
– Ja katsokaa nyt, mihin on tultu: uuden levyn avaavassa Taivaanrantaan-biisissä Mikko vetää falsetissa. Kun vaan tekee, niin kyllä siinä oppii!
– Ihan samanlainen juttu kävi aikoinaan omalla kohdalla. Kun tsiigasin jonkun The Song Remains The Same -leffan, fiilis oli sellainen, että eihän tuollaiset kitarajutut ole edes mahdollisia. Seuraavaksi eteen lyötiin The Ramones, ja sen äärelle tuli päinvastainen fiilis. Että kyllähän tuollaista pystyy duunaamaan itsekin.
Entä miltä Atomirotan tulevaisuus näyttää?
– IV– ja F.E.M.M.A-levyjen väli venähti aika pitkäksi. Seuraavaa levyä ei todellakaan tarvitse odottaa neljää vuotta, sillä meillä on jo nyt uutta, hyvinkin pitkälle vietyä materiaalia, kertoo Raitsikka.
– Seuraavaksi tehdään tietysti paljon keikkoja, ja Atomijuna jyskyttää niin klubeilla kuin festareillakin. Ja ihan missä vaan!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 4/24.
Lue haastattelun edellinen osa täältä.