Helsingin Puotinharjussa sijaitsevan Puhos-ostoskeskuksen tarina on monivaiheinen. Avautuessaan vuonna 1965 se oli lajissaan Suomen suurin. Kunnianarvoisa akateemikko Kustaa Vilkuna oli joitakin vuosia aiemmin ehdottanut ostoskeskuksen, tuon modernin keksinnön, yleisnimeksi puhosta: sana periytyy eri puolilta Suomea ja sitä oli aikanaan käytetty kylän kohtauspaikan merkityksessä. Keinotekoinen kielenelvyttäminen ei toiminut, mutta puhoksen saattoi mieltää myös lyhenteeksi Puotinharjun ostoskeskuksesta, joten tämän ostarin nimenä se jäi käyttöön.
Puhos sai kaksi laajennusosaa ja menestyi 1980-luvulle saakka, mutta sitten viereen nousi Itäkeskuksen valtava kompleksi, ja vanhempi kilpailija jäi siinä auttamatta tappiolle ja rappiolle.
2000-luvulla se sai kuitenkin uuden elämän, kun erityisesti maahanmuuttajataustaiset yrittäjät hakeutuivat sen liiketiloihin ja vetivät puoleensa asiakaskuntaa monista erilaisista etnisistä taustoista. Ehkä vasta nyttemmin Puhoksesta on tullut kohtauspaikka akateemikko Vilkunan tarkoittamassa mielessä. Se on sosiaalisen elämän keskus, paikka johon mennään tapaamaan tuttuja.
Tietysti se on myös jatkuvan uhan alla. Kiinteistökehittäjät ja ostoskeskuksen suuromistajat ovat kiikaroineet uusien osien purkamista asuintalojen tieltä, ja tämänhetkisen suunnitelman mukaan näin tehtäisiinkin, mutta vanha osa kunnostettaisiin ostarin monikulttuurista identiteettiä kunnioittaen. Toistaiseksi Puhos sinnittelee.
Tällainen paikka ansaitsee ilman muuta musiikillisen kunnianosoituksen. Sellaisen teki keskiafrikkalaistaustainen räppäri Ege Zulu (oik. Eugene Mokulu) viimevuotiselle Oi maamme Helsinki -menestysalbumilleen. Puhos ei ole levyn hittisinglejä, mikä on vähän yllättävääkin, sillä sen viulumaiselle samplelle ja vähän afrofunkymaisen letkeälle biitille perustuva vetovoima on tarttuvaa laatua, ja Ege Zulun hieman etukenoiset räpit taittuvat mukana laulettavaksi kertosäkeeksi. Kaiken kaikkiaan parhaita viime aikoina kuulemiani suomiräppibiisejä, muttei ehkä kovin muodikas: pikemminkin tästä tulee mieleen nollaluvun rempseän mutkaton meno, ja tuntuu loogiselta, että Ege ilmoittaa Asan yhdeksi vaikuttajakseen.
Biisin kuvaama Puhos on eksplisiittisesti turvasatama niille, joita profiloidaan etnisesti, joiden oikeus edes oleskella tässä maassa kyseenalaistetaan. ”Ei tarvi oleskelulupaa, ei / Ei papereit kysy tääl kukaa, ei.” Väki on värikästä, taustaa on monista maailmankolkista, mutta toimeen tullaan. ”Puhokses riidellää, huomen ollaa kavereit.” Taustoilla on silti väliäkin: ”Arabi tai Kurdistan / Molemmat mä tunnistan.”
Ege Zulu kuvaa ostarin rouheaakin tunnelmaa humoristisesti. Se ”haisee ihan pierult”, ja kaduilla on roskia. Kukko ei kieu vaan on lautasella. Täysin turvassa ei rodullistettu ihminen täälläkään ole, sillä Puhos on ”kytil vahva target”, ja ”rottia” löytyy täältäkin. Mainitaanpa myös hashis, jota voi ostaa marokkolaisilta.
Varauksista huolimatta Puhoksen tunnelma on suorastaan riemukas. Tämä kulminoituu tultaessa kertosäkeeseen: ”Metroasemalta ulos / Soitan veli mä oon tulos / Se on Itiksen Puhos / Kahvila tukos / Mulle ovet ei oo lukos / Se on Itiksen Puhos.” Ege Zulu asettuu biisissä ikään kuin matkaoppaan rooliin, kenties opastettava, jota hän puhuttelee ”habibiksi”, ystäväksi, on itse taustaltaan valtaväestöä. Kahdessa ja puolessa minuutissa biisi onnistuukin hahmottelemaan kokonaisen mikromaailman. Tällaisessa raplyriikka on vahvimmillaan: osaava kynä kuvaamassa omaa elämänpiiriä. Olenhan minäkin Puhoksessa käynyt monet kerrat, mutta omilla silmillä näkee vain mitä omilla silmillä näkee.
”Maailmanloppu tulee ku koko Puhos romahtaa”, Ege Zulu ennustaa puolihuolimattoman synkästi. Toivottavasti siihen on sentään vielä aikaa. Mutta ehkä kiinteistönkehittäjien ja kaupungin kaavoittajien kannattaisi kuunnella tämä biisi. Jos tekee työtään hyvin valaistussa huoneessa läppärin äärellä, saattaa vieraantua siitä, mitä se työ lopulta koskee.
Teksti: Niko Peltonen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 4/23.
