Blind Channelilla on pari mantraa, joiden voimalla yhtye suuntaa kohti tulevaisuutta. Toinen niistä tulee tarpeeseen aina, kun kiertue-elämä lentokenttähelvetteineen näyttää kuluttavimmat puolensa. Esimerkiksi viime kesänä jossain ”saksalaisella pellolla” soitetun festarikeikan jälkeen, kun ryytynyt yhtye saapui aamuyöllä rättiväsyneenä ankealle lentokentälle odottamaan tuntien päästä lähtevää jatkolentoa.
Turhautunut Joel Hokka tempaisi suomalaisten voimasanojen saattelemana matkalaukkunsa komeaan liukuun pitkin lentokentän lattiaa. ”Nosta nyt vittu se laukkusi”, tiuskaisi Niko Vilhelm Moilanen bändikaverilleen, minkä jälkeen oli kaiken korjaavan mantran vuoro: ”Muista, että sä rakastat tätä.”
– Aina, kun joku herää lentokentän kylmältä lattialta keikkapaita peittonaan ja on juuri sanomassa, että ”mä en jaksa enää”, niin toinen keskeyttää, että ”vittu sä rakastat tätä”, kertovat Hokka ja Moilanen yhteen ääneen toisiaan täydentäen.
Blind Channelin laulaja-räppäri-kaksikko nautiskelee pitsaa Helsingin Katajanokalla, tosin Hokka syö lähinnä reunat koska ei voi sietää pitsan runsasta valkosipulia. Juuri päättynyt Soundin kuvaussessio on sujunut sekä ylienergisen kohkaamisen että ammattimaisen tehokkuuden merkeissä, ja mitä pidempään yhtyeen kanssa keskustelee, sitä vahvemmin tulee tunne, että juuri nuo ääripäät kuvastavat yhtyeen koko tarinaa.
Kaikkea Blind Channelin tekemistä tuntuu leimaavan pidättelemätön innostus omasta musiikista ja kaikesta sillä saavutetusta, sekä toisaalta määrätietoinen ja kunnianhimoinen suunnitelmallisuus.
Mistä päästäänkin siihen toiseen heikkoina hetkinä toisteltavaan mantraan: ”Trilogia on saatava päätökseen.”
Tai itse asiassa trilogiat.
Katse kaukaisuuteen
Kurkistetaan kristallipallolla jonnekin reilun vuosikymmenen päähän. Sinne saakka Blind Channelin suunnitelmat nimittäin kantavat.
– Ensimmäiset kolme levyä me tehtiin viisihenkisenä, Oulussa asuvana bändinä. Toinen trilogia alkoi, kun Aleksi (Kaunisvesi, dj ja tuottaja) liittyi bändiin vuonna 2020, tuli Dark Side, Euroviisut ja Lifestyles Of The Sick & Dangerous (2022), pohjustaa Moilanen.
– Nyt on tulossa levy numero viisi, ja kuutoslevystäkin me tiedetään jo nimi ja konsepti, mutta en voi vielä niitä paljastaa. Toisen trilogian eli kuudennen levyn jälkeen tulee aika istua alas, jutella kaikkien fiilikset läpi ja tehdä päätökset ja mahdolliset muutokset jatkoa ajatellen.
– Sen jälkeen, jos päätetään että tehdään vielä yksi trilogia, niin sitten sitoudutaan siihen, Hokka visioi.
Kymmenes albumi on tietenkin muutamalla uudella biisillä höystetty greatest hits -kokoelma.
– Greatest hitsin viimeinen biisikin me tiedetään, Moilanen nauraa. – Meillähän kaikki perustuu kiukkuun, joten vikan biisin nimeksi tulee The Big Final Fuck You.
– Lopuksi vedetään vikat kiertueet, ja mun mielestä olisi siistiä lopettaa siihen. Mutta katsotaan sitten, että maltetaanko vai jäädäänkö sellaisiksi pari keikkaa vuodessa tekeviksi dinosauruksiksi, Hokka pohtii.
Pitkän tähtäimen kokonaiskuvasta puuttuu kuitenkin vielä yksi suuri unelma. Ehkä kaikkein suurin, ainakin jos Joel Hokalta kysytään.
– Mä rakastan keikkoja, faneja, musiikin tekemistä ja kaikkea tätä, mutta suurin motivaattori sille, että jaksan tätä vielä ainakin sen toisen vuosikymmenen verran, on että minä haluan istua Tennispalatsin isoimman salin ylimmälle riville kutsuvierasnäytökseen ja katsoa kolmetuntisen Blind Channel -leffan. Sen jälkeen voin todeta, että ”kyllä, tehty!”
Kaksikon silmät syttyvät tuikkimaan innostuneemmin kuin koko muun haastattelun aikana. Seuraa kiihkeä selostus kaukana tulevaisuudessa ehkä siintävän elokuvan kohtauksista. On mahdotonta sanoa, kuinka tosissaan kaverit leffansa kanssa ovat. Veikkaan, että erittäin tosissaan.
– Se ei tule antamaan meistä imartelevaa kuvaa eikä ole mikään nöyrä kasvutarina, vaan se on just semmoista suomalaista Pertti-kohellusta, Moilanen hehkuttaa, ja Hokka konkretisoi visiotaan elokuvasta jonkinlaiseksi Hevireissun ja Jackassin yhdistelmäksi.
Suunnitelmia siis riittää. Ne ovat enemmän tai vähemmän realistisia, mutta tärkeintä on, että maalataan selkeitä tavoitteita, joita kohti pyrkiä.
– Toki me ymmärretään, että mikään ei ikinä mene täysin niin kuin suunnittelee, mutta näin me ollaan tämä koko porukalla puhuttu läpi ja laitettu puumerkit että tämä olisi plääni, Hokka vahvistaa.
– Ja toistaiseksi kaikki etenee just niin kuin me ollaan suunniteltu, Moilanen toteaa.
Eurooppa maksaa
Tarkennetaan katsetta lähemmäs ja palataan alkaneeseen vuoteen 2024, sillä juuri nyt tapahtuu paljon. Blind Channelin viides albumi Exit Emotions ilmestyi maaliskuun ensimmäisenä päivänä, ja sen tiimoilta yhtye lähtee tietenkin tien päälle.
Dark Siden jälkimainingeissa yhtye on soittanut reilut 200 keikkaa ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, ja nyt keväällä on taas Euroopan vuoro. Luvassa on kolmisenkymmentä keikkaa Saksassa, Briteissä, Espanjassa, Puolassa ja monessa muussa maassa, mutta todellinen kevään huipennus on kuitenkin rundin jättimäinen päätöskeikka Tampereen Nokia-areenalla huhtikuun lopussa.
Vaikka tähtäin on visusti aina vain kauempana kotimaan rajojen ulkopuolella, on Suomi edelleen tärkeä alue Blind Channelille. Eikä vähiten taloudellisista syistä. Vuosien ajan kuvio toimi niin, että Suomen-keikoilla rahoitettiin tappiollisia eurorundeja, mutta vähitellen tilanne on Euroopan osalta alkanut tasapainottua.
– Nyt etenkin Saksassa myydään jo nelinumeroisia määriä lippuja ja siihen päälle merchiä ja vippiä, joten kyllä se jo alkaa mennä plussalle kivasti. Ollaan vihdoin päästy siellä headline-statukseen ja klubien kapasiteetit alkaa olla Tavastiasta ylöspäin, Hokka kertoo.
– Nyt jos tehtäisiin sellainen valinta, että jäätäisiin kiertämään vain Eurooppaa, niin tässä voisi lyödä rahoiksi, Moilanen pohtii ja naurahtaa perään:
– Mutta koska ollaan päätetty yrittää myös Amerikkaan, niin nyt lyödään sitten veloiksi.
Kansainvälisiksi tähtääviltä rockyhtyeiltä loppuu siis ennemmin aika, voimat ja rahat kuin maailma. Ensin Suomella rahoitetaan Euroopan-rundit, sitten Suomella ja Euroopalla Amerikan-keikat. Kenties jonain päivänä Amerikan-keikoilla maksetaan Aasian-valloitus.
Onneksi rockmaailma on suhteellisen armelias ikääntymisen suhteen.
– Mun ikäkriisi oli kolmetoistavuotiaana, kun Justin Bieber tuli. Mietin, että mun ikäinen jätkä ja saavuttanut noin paljon, 29-vuotias Moilanen nauraa.
– Joskus 26-vuotiaana mietin, että olen koko ikäni käyttänyt tähän bänditouhuun ja lähteekö tämä koskaan vai joudunko mä tyytymään johonkin normaaliin elämään. Mutta sitten kun se pulla tuli sieltä uunista, ja tajuttiin että tämä lähtee, niin kyllähän se helpotti, toteaa viime syksynä 30 täyttänyt Hokka.
Hän laskeskelee, että vaikkapa Electric Callboyn tai varsinkin jonkun Volbeatin tyypit ovat kuitenkin jo aivan toisilla ikävuosikymmenillä.
– Mutta siinä mielessä tämä on young man’s game, että ei yli nelikymppisenä jaksa enää paljon rakentaa, Moilanen pohtii. – Silloin pitää olla jo saavutettuna se joku taso, johon alkaa olla tyytyväinen.
Taso tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, millä kulkuvälineellä on varaa siirtyä keikkakaupungista toiseen.
– Me kierrettiin Jenkkejä sellaisella RV:llä eli matkailuautolla, jossa oli kolme nukkumapaikkaa ja muiden piti valvoa. Silloin toleranssi vaikka siihen, että toisen laukku on väärässä paikassa, on tosi pieni. Silloin piti käydä keskustelua siitä, että miten me esimerkiksi puhutaan toisillemme, Moilanen havainnollistaa ja myöntää, että RV:ssä istuessa tuli ikävä Euroopan-kiertueiden nightlinereita.
Reilu tasajako
Kiertueilla ajoittain kiristyvistä tunnelmista huolimatta Blind Channelin kuusikko vaikuttaa aidosti viihtyvän toistensa seurassa. Useimmin kipinöi yhtyeen perustajajäsenten eli Joel Hokan ja kitaristi Joonas Porkon välillä, tosin heidänkin kesken kuulemma enimmäkseen veljellisesti. ”Sellaista vanha aviopari -kamaa”, Hokka toteaa.
Yhtye on opetellut keskustelemaan, ja sopua edesauttaa sekin, että ryhmän vastuut sekä toisaalta tulot pyritään jakamaan mahdollisimman reilusti. Heillä on esimerkiksi vuosia ollut periaate, että biisien Teosto-tulot jaetaan tasan vaikka pääasiallinen sanoitus- ja sävellysvastuu koskisikin vain paria tyyppiä.
– Me sovittiin, että splitataan teostot kristillisesti tasan kaikkien niiden kesken, jotka vaivautuvat tulemaan studiolle sessioon, Moilanen selventää.
Perusteena tasajaolle on sovun säilyttämisen lisäksi se, että näin huomioidaan kaikki muukin bändin pyörittämiseen vaadittava työ, josta jokaisella on oma vastuualueensa.
– Jos mä alkaisin sanoittajana ottaa isommat teostot, niin miten sitten huomioitaisiin vaikka Olli, joka tekee meidän merchandisen ja grafiikat, Moilanen lisää ja huomauttaa merchandisen olevan hyvin merkittävä osuus bändin liikevaihdosta.
Toistaiseksi kaikki yhtyeelle sisään tuleva raha on laitettu Blind Channelin yhteispottiin, eikä kukaan jäsenistä ole nostanut bändin omasta Bloodbros oy -firmasta yhtään palkkaa. Raha on sijoitettu esimerkiksi kiertueisiin ja laitteistoon.
– Tähän saakka me ollaan itse eletty teostoilla ja esimerkiksi kustareiden ennakoilla. Ja osa meistä tekee jotain muita omia juttuja sivussa, Hokka sanoo.
Tilanne tulee varmasti muuttumaan ja palkkapäiviä on edessä, sillä vuonna 2022 Bloodbros oy teki reilun miljoonan liikevaihdolla liikevoittoa parisataa tuhatta euroa. Vuonna 2023 oli yhtyeen mukaan investointien aika, ja kuluvana vuonna on jälleen luvassa tulosta.
– Ollaankin puhuttu, että nyt vuonna 2024 olisi meillä eka palkkapäivä Bloodbrosilta, Hokka iloitsee.
Teksti: Mikko Meriläinen
Lue koko haastattelu Soundista 2/24.
