Ihmismielen ihmeellisyyksiä – Perjantaibiisinä Poets Of The Fall: Drama For Life

Kent-tuottajan kanssa työstetty pitkäsoitto näkee päivänvalon syksyllä.

Draamaa se vain on.

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan kerran viikossa esiin yksi ajankohtainen kotimainen kappale. Tänään hypätään Poets Of The Fallin kyytiin.

Toukokuussa kerroimme kansakuntamme levyinostajain vankkaa suosiota nauttivan Poets Of The Fall -yhtyeen julkaisevan 30. syyskuuta seitsemännen studioalbuminsa nimeltään Clearview. Kentiäkin tuottaneen Stefan Bomanin kanssa työstetyltä pitkäsoitolta saadaan tänään esimakua Perjantaibiisinämme kuunneltavan Drama For Life -singlen muodossa. Keulamies Marko Saaresto kuvailee kappaletta seuraavasti:

– Tämä on laulu ihmeellisestä ihmismielestä, joka kykenee sekä luomaan huikeita ideoita että aiheuttamaan meille kovin paljon ongelmia. Ajaudumme usein pattitilanteeseen omassa sisäisessä shakkiottelussamme.

Knoppi: Drama For Life syntyi jamittelusession tuloksena ja nimenomaan tuottaja Boman oli se, joka kyseiseen biisiin ensimmäisenä rakastui ja vaati sitä sisällytettäväksi albumille.

Perjantaibiisi Poets Of The Fall: Drama For Life

Poets Of The Fallin Helsingin Jäähallista levynjulkaisupäivänä starttaavan Euroopan-kiertueen ajantasaiset päivämäärät löydät täältä.

Yhtyeen kuudesta edellisestä studioalbumista viisi (Signs Of Life, 2005; Carnival Of Rust, 2006; Revolution Roulette, 2008; Twilight Theater, 2010 ja jo mainittu Jealous Gods, 2014) on mennyt heti julkaisuviikollaan Suomen albumilistan ykköseksi.

Lisää draamaa ja paljon muutakin viikoittain päivittyvällä Parasta juuri nyt -soittarillamme: