”Poron kanssa ei kannata painia, siinä jää kakkoseksi” – Korpiklaanin Jonne Järvelä muistelee villejä nuoruusvuosiaan

Vuoden ensimmäisessä Soundissa julkaistiin pitkä Jonne Järvelän haastattelu, jossa Korpiklaani-laulaja kertaa pitkän uransa vaiheita. Timo Isoahon toimittamassa jutussa kerrotaan esimerkiksi, millaisen vastaanoton nuori eteläsuomalaismuusikko sai Ylä-Lapissa puolisonsa kotikylässä vieraillessaan. Lue katkelma haastattelusta tästä.
15.2.2021 09:18

Mitä teit peruskoulun jälkeen?

– Rockunelmat olivat vielä rakennusvaiheessa, enkä oikein tiennyt, mitä olisin tehnyt. Onneksi pääsin Tampereelle Finlaysonille töihin. Olin siellä vuoden, ja menin sitten ammattikoulun putkimieslinjalle.

Lähdit Tampereelta vuosien 1992–93 taitteessa ja muutit yllättäen Rovaniemelle.

– Zacrificen basistin Jani Lahtisen äiti asui Rovaniemellä. Jani kertoi, että muuttoliike kohti etelää on niin kova, että Rollosta saa halvan vuokrakämpän tuosta vain. Yhtenä iltana sitten otettiinkin Ford Escort alle, ja lähdettiin posottamaan kohti pohjoista. Saavuttiin aamuvarhaisel­la Rovaniemen kaupungintalolle, ja jäätiin odottamaan viraston aukeamista. Kohta saatiin kämpän avaimet ja jatkettiin matkaa Sudentielle.

– Pian tapasin saamelaisen muusikon Maaren Aikion. Aloin säestää hänen joikukeikkoja ja meistä tuli myös pariskunta. Otettiin käyttöön nimi Shamaani Duo, ja kohta Levin matkailuguru Päivikki Palosaari pestasi meidät erään ravintolansa vakionimeksi. Olin parikymppinen, ja aloin ensimmäistä kertaa saada liksaa soittamisesta. Se tuntui hienolta.

– Esiinnyttiin joka päivä tärpättiä ryystäville turisteille, ja ulkomaiset matkailijat nousivat kerta toisensa jälkeen pöydille tanssimaan, vaikka ne eivät ymmärtäneet laulukielestä sanaakaan. Tajusin silloin, että rempseällä eksoottisuudella ja armottomalla meiningillä voi päästä pitkälle… Ja juuri siitä Korpiklaanissakin on kysymys.

Maarenin ansiosta pääsit tutustumaan aitoon saamelaiseen kulttuuriin. Se taisi olla aikamoinen kokemus pirkanmaalaiselle nuorukaiselle?

– Kun menin ensimmäisen kerran käymään Maarenin kotona IvalonMatin kylässä, niin olohuoneessa tepasteli poro. Sain neuvon, ettei poron kanssa kannata alkaa painia, kun siinä jää kakkoseksi.

– Ylä-Lapissa kaikki tunsivat toisensa, eikä eteläsuomalaisen pitkä tukan ollut helppo päästä sisään kuvioihin. Poromiehet saattoivat esimerkiksi leikata leukulla tupon hiuksiani. Maarenin isä Niiles-Jouni Aikio alkoi kuitenkin ottaa mukaan sikäläisiin hommiin, ja kun olin aikani harjoitellut, niin päätettiin tehdä testi. Katsottiin nimittäin kellosta, kauanko menee aikaa siihen, että ammun juoksevan poron ja paloittelen sen puukolla. Jos muistan oikein, niin hommaan meni 28 minuuttia. Muutenhan Lapissa ei sitten kelloa tuijotettukaan… Kun lähdettiin tunturiin vaikka porohommiin, niin siellä meni sitten päivä tai viikko.

­Monenlaista muutakin tapahtui. Vuonna 1995 sait Maarenin kanssa pojan.

– Asiat menivät silloin omalla painollaan, ja yritin vain pysytellä elämän kelkan kyydissä. Oltiin nuoria – mä olin 21 ja Maaren vasta 17 – eikä meillä ollut huolen häivää yhtään mistään.

– Kun Jommi syntyi, me jatkettiin keikkailua saman tien. Välillä poikaa katsoi joku isovanhemmista, toisinaan joku baarin työntekijä ja välillä siskoni tuli Lappiin lapsenvahdiksi. Saamelaisethan ajattelevat niin, että luonto hoitaa kasvatuksen, eikä lapsia tarvitse liikaa paapoa.

– Lapsista puheen ollen: olen nykyään viiden lapsen isä. Neljä heistä on kasvanut minun kanssani, kun taas tämä viides… ilmoittautui vasta äskettäin. Olin kyllä perillä tästä parikymppisestä tyttärestä, mutta en tiennyt, että aikooko hänen perheensä kertoa koskaan minusta. No, sain vastauksen Instagramissa, kun tyttäreni lähetti minulle ”en tiedä tiedätkö minusta mitään, mutta sinä taidat olla minun isä” -viestin.

Teksti: Timo Isoaho
Lue koko haastattelu Soundista 1/21.

Lisää luettavaa