”Se kitarasoolo oli kuin pullotettua sähköä” – suomalaiset muusikot nostavat hattua Eddie Van Halenille

Hans-Martin Issler

Eddie Van Halenin taituruus vaikutti Suomessakin aivan kaikenlaisiin soittajiin. Lauluntekijä Anssi Kela, blues-asiantuntija Knucklebone Oscar sekä metallimiehet Markus Vanhala ja Ben Varon kertovat nyt, mitä Van Halenin elämäntyö heille merkitsee.

Anssi Kela

”Olin nuorena poikana kova Michael Jackson -fani. Isäni äänitti minulle Thrillerin kasetille, ja sen kautta tapahtui ensikosketus Eddie Van Haleniin: Beat It -kappaleen soolon kuultuani tajusin heti olevani tekemisissä jonkin poikkeuksellisen kanssa. Soolo oli kuin pistorasiasta purkautuva pallosalama, joka singahteli arvaamattomasti ja vaarallisesti ympäri huonetta, jossa sitä kuuntelin. Pullotettua sähköä.

Seuraavaksi tulikin 1984, joka oli minulle ensimmäinen Van Halen -albumi. Hot for Teacher oli tuolloin ehdoton suosikkibiisini. Sittemmin kaihoisa I’ll Wait on kohonnut minulle rakkaimmaksi Van Halen -kappaleeksi, vaikkei Eddien kitara olekaan siinä kovin keskeisessä roolissa. 5150 oli myös merkittävä levy. En muista, että David Lee Rothin vaihtuminen Sammy Hagariin olisi tuolloin ollut minulle mikään kynnyskysymys, koska Van Halenin todellinen solisti oli joka tapauksessa kuuluvissa kitararaidoilla. 5150-rundilta julkaistu Live without a Net -vhs pyöri videonauhurissa, ja kavereiden kanssa ihmeteltiin, että miten se oikein tekee sen.

Luin juuri ennen tämän kirjoittamista Hesarin julkaiseman lyhyen kuolinuutisen, jossa oli oudon vähättelevä sävy. Lauseet ’Van Halen oli osaltaan tuomassa hard rockia suuren yleisön tietoisuuteen’ ja ’Rolling Stone -lehti listasi hänet vuonna 2015 maailman sadan parhaan kitaristin joukossa kahdeksanneksi’ eivät kerro mitään Eddie Van Halenin todellisesta merkityksestä. Itse näkisin, että on kolme ihmistä, jotka ovat vaikuttaneet sähkökitaran soittoon ja kehitykseen enemmän kuin ketkään muut: Chuck Berry, Jimi Hendrix ja Eddie Van Halen. Isä, poika ja pyhä henki.

Kun täytin 40 vuotta, veljeni oli tietämättäni junaillut lahjakeräyksen. Juhlissa oli vain yksi ohjelmanumero: Mikko Kosonen nousi sohvapöydän päälle ja soitti Eruptionin kitaralla, joka oli maalattu Eddie Van Halenin ikonisen kitaran väreihin. Soolon jälkeen Mikko ojensi soittimen minulle. Paras syntymäpäivälahja ikinä!

Siitä lähtien olen soittanut tuota kitaraa jokaisella bändikeikallani. Se on sylissäni nyt, kun kirjoitan tätä. Oma räpellykseni on tietysti hyvin kaukana Eddie Van Halenin taikuudesta ja uraauurtavuudesta, mutta kirkkaanpunainen kitara on minulle silti lippu, jota liehutan.

Se symboloi rakkauttani kitaraan, sen historiaan ja sen sankareihin. Sähkökitara ei instrumenttina ole enää valtavirtaa, mutta jossain on kuitenkin aina se soittamisesta unelmoiva nuori, joka kuulee ensimmäisen kerran Beat Itin soolon tai Eruptionin, eikä elämä enää ole raiteillaan.

Uutisen kuultuani olen tuntenut surua, mutta vielä voimakkaampana iloa ja kiitollisuutta siitä, että olen saanut olla täällä samaan aikaan Eddie Van Halenin kanssa.”

Ben Varon (Oceanhoarse)

”Keskustelin jokunen kuukausi sitten vaimoni kanssa kitaristeista. Kerroin, että jos saisin valita kaikista maailman skebasankareista, haluaisin itselleni Eddie Van Halenin taidot. ’Ai mielummin kuin Steve Vain’, hän varmisti. Kyllä, näin on.

Siinä missä uskomattomia kitaristeja on paljon, Eddien tyylitaju, kyky valita juuri oikeat nuotit kuhunkin kohtaan, tekniikka, soundi, sävellystaito sekä innovatiivisuus tekivät hänestä silmissäni kaikista kovimman. EVH on inspiroinut soittoani, biisejäni, soundiani sekä laitehankintojani niin kauan kuin muistan, ja tulee tekemään niin luultavasti loppuelämäni.

Kiitos Eddie, jäämme totisesti kaipaamaan sinua.”

Knucklebone Oscar

”Nuorena olin niin kova bluesnatsi, etten oikein pitänyt EVH:tä kovin kummoisena, vaikka toki kummastelin mieletöntä nopeutta ja taituruutta. Frendit kuuntelivat ’rankempaa’ musaa, joten altistuin toki.

Vanhempana olen oppinut dikkaamaan ja arvostamaan, musa kuulostaa edelleen tosi freesiltä ja virtuoosimaiselta. Bonuspropsit pedanttisuudesta etsiä saundia muuttamalla styrkkarin jännitteitä VARIACilla sekä omasta mutanttiskebasta, jota jengi replikoi ja kopioi.

Pahalta tuntuu, kun skitan klassiset supertaiturit yksitellen katoavat ja kulttuurin elinvoima vähenee.”

Markus Vanhala (Insomnium, Omnium Gatherum)

”Eddie Van Halen, lapsuudensankari. Inspiraation lähde. Innovaattori. Elämän soundtrack. Syy, miksi aloin soittaa kitaraa. Syy, miksi käytin nuorena aivan liian isoa t-paitaa nähtyäni Right Here, Right Now -liven. Filosofinen menttori ja soittosensei. Kova jätkä – minulle heittämällä se kaikkein kovin. Tippa tuli eilen mykiön kulmaan, kun näki uutisen mestarin poistumisesta takavasemmalle.

Pikkupoikana katsoin VHS:ltä Live without a Netin suurin piirtein joka päivä, etenkin sen kitarasoolosektion. Tuumasin, että joku päivä minustakin tulee tuollainen. No, ei ihan tullut. Mutta kovasti on ainakin yritetty: viimeksi tällä viikolla ostin jälleen uuden EVH-viivatun Frankenstein-kitaran. Se on jo kolmas moinen, ja soitan EVH 5150 -vahvistimella. Ministerin mikit ja pedaalit ja kravatti ja kengätkin löytyy. Ne levytkin soivat edelleen aktiivisesti, ja niiden kanssa on kasvettu, eletty ja aivot pesty.

Noin omaperäistä soittajaa, laitekeksijää ja säveltäjää ei vain ole eikä tule toista. Aivan eri orbitaalilta ja ulottuvuudesta koko jätkä. Pukeutumista myöten.

RIP Atomic Punk, Light Up the Sky ja Run with the Devil. Kiitos!”