Tekikö Swallow the Sun maailman parhaan doom metal -levyn? Kyllä ainakin tuottajaguru Jens Bogrenin mielestä

Timo Isoaho haastatteli Swallow the Sunin laulajaa Mikko Kotamäkeä Soundiin 10/21. Julkaisemme osan jutusta nyt myös verkossa.
3.12.2021 09:58

Moonflowersin sanoitusten ja musiikin välinen kontrasti tuntuu toisinaan melkeinpä hämmentävältä, sillä raa’at tekstit – muun muassa lohduttomat kuvaukset yksinäisyydestä – saavat seuraa mestarillisen melodisista ja kiehtovan monitasoisista sävellyksistä.

Tuntuu taas kerran siltä, että Swallow The Sun on onnistunut viemään synkkyyttä ja kauneutta yhdistävän tavaramerkkisoundinsa askeleen pidemmälle.

Moonflowers on toki painostava ja alakuloinen, mutta eihän se silti ole siikillisesti lähelläkään raskainta Swallow The Sunia. Mukana on myös koukkuja, ja mainittakoon näistä vaikka se, että levyn draaman kaari alkaa ja päättyy samanhenkisiä teemoja hyödyntäen, sanoo Kotamäki.

– Swallow The Sun on melko musikaalista musiikkia, ja materiaalista löytyy paljon nyansseja ja harmonioita. Raivio fanitti progressiivista musiikkia jo teiniikäisenä, ja oletan vahvasti, että Juhan musikaalisissa aivoissa soi taukoamaton progehelvetti. Jostakin sieltä tämän musiikin kerrostumat ovat peräisin.

Moonflowers on poikkeuksellinen Swallow The Sun -teos myös siinä mielessä, että tällä kerralla Juha Raivio soitti kaikki levyn kosketinosuudet.

– Bändin kosketinsoittajana toiminut Jaani Peuhu laulaa albumilla taustoja, mutta synat jäivät kokonaan Juhan vastuulle. Jaanin oma Mercury Circle -yhtye on aktivoitunut toden teolla, eikä hänellä ole aikaa kahdelle kokoonpanolle. Niin Swallow The Sun kuin Mercury Circle vaativat sadan prosentin panostuksen, eikä puolivillaisesta toiminnasta tule kuin paha mieli, huomauttaa Kotamäki.

– Soitamme tulevat keikat viidestään (Kotamäen, Raivion ja Räihän lisäksi basisti Matti Honkonen ja rumpali Juuso Raatikainen). Esimerkiksi syntikat ja jouset tulevat siis taustanauhoilta.

Moonflowersin vierailijalistalta löytyy muun muassa Antti Hyyrysen nimi. Miten Stam1na-kippari päätyi mukaan?

– Nauhoitin puhtaat laulujuttuni Ruotsissa, kun taas örinäosuuksien purkitus tapahtui herra Räihän studiolla Kouvolan kulmilla. Kun levyn tekeminen oli käynnissä, Antti oli lähistöllä valmistelemassa seuraavaa kirjaansa. Hän tuli eräänä päivänä käymään studiolla, ja siinä sitten saunottiin, grillattiin ja ördättiin. Ei siinä sen kummempaa, muistelee Kotamäki.

­– Täytyy sanoa, etten ole suuri studiotyöskentelyn ystävä, ja siihen nähden Moonflowersin nauhoitukset sujuivat varsin kivuttomasti. Ääni toimi yllättävän hyvin ja tähän saattoi vaikuttaa sekin, että pari vuotta sitten lopetin tupakoinnin kahden vuosikymmenen harrastamisen jälkeen. Auttaahan se, kun ei tarvitse yskiä joka perkeleen välissä räkää pihalle!

Entä miten Jens Bogren onnistui Moonflowersin miksauksen kanssa?

– Hyvin… Mutta niillä liksoilla pitääkin onnistua, naurahtaa laulaja.

– Soundit ovat mukavan luomut ja hengittävät. Geneerisen moderni metallisoundi – trigatut rummut ja niin edelleen – olikin ehkä viimeinen asia meidän toivelistalla.

Bogrenin omat kommentit ovat olleet ylistäviä. Ruotsalaisgurun mukaan Moonflowers on paras doom metal -albumi koskaan.

– Ilmeisesti Jens tykkää ihan oikeasti, sillä hän ei ole aikaisemmin juuri vaivautunut kommentoimaan STS-miksauksiaan. Mutta se, mikä on doom metalia, onkin sitten kokonaan oma aiheensa…

Keskustellaan siitä joskus toisella kerralla, sillä tässä kohdassa täytyy nostaa esiin Moonflowersin kansi.

– Raivio halusi tehdä kannen itse, ja hän ilmoitti värittävänsä kansikuvassa näkyvän punaisen kuun omalla verellään. Pohdin hetken, että tarvitseekohan Juha vinkkejä sen suhteen, että miten veren saa valumaan oikein kunnolla. Vanhalta satanistilta olisi nimittäin löytynyt neuvoja, naurahtaa laulaja.

– No, Raivio selvisi hommasta ihan itse, ja olin muutenkin käsittänyt homman hieman väärin: ei sen alkuperäisen taideteoksen verisen kuun läpimitta ollutkaan ihan metrin luokkaa!

Teksti: Timo Isoaho
Lue koko haastattelu Soundista 10/21.

Lisää luettavaa