Kaupungin Valot hätkähdyttää. Päiväntasaaja-kasetti-ep:n avaava nimiraita kuulostaa ihan Sur-rurilta! Sitä ei toki huonona asiana sovi pitää, mutta turvallinen tunne humahtaa mielihyväkeskukseen, kun julkaisun kaksi muuta kappaletta ovat porukan ydinosaamista parhaimmillaan. Olkoonkin, että Sade kastelee on No Hope For The Kids -laina. Kepeänä välipalanahan tämä menee, joskin erinomaisen maistuvana sellaisena. Ajaa siis asiansa pitää yhtye mielessä jatkossakin, kun tulee kaihoisan uuden aallon punkin kaipuu.
Haistelijat liputtaa yhä Terveet Kädet -henkisen seksuaalisväritteisen hardcoren puolesta Pientä kohoumaa -seiskatuumaisellaan. Uudistumistakin on kuultavissa, kun 70-luvun aikuislukemistoa kunnioittava Metsäkätkö lähestyy jo kriittistä kolmen minuutin rajaa. Aina välillä pohtii, kuinka kauan näinkin kapealla sektorilla puuhasteleva yhtye pysyy mielekkäänä, mutta hyvinpä tuo tuntuu kuuntelussa kestävän. Yksi osatekijä on varmasti pysytteleminen ep-formaatissa. Tällä kertaa eritoten nimikappaleen runollisuus jaksaa viehättää.
Outo Valo -yhtyeen nimetön mini-lp on debyyttijulkaisu, mutta bänditaustaa löytyy esimerkiksi Kakka-hätä 77- ja Miettiin-kokoonpanoista. Vertailu kohdistuu soveliammin jälkimmäiseen, koska solisti-Vilin ääni on hyvin tunnistettava. Outo Valo seikkailee jossain post punkin, Mana Manan ja 80-luvun suomirockin tuntumassa. Jopa niin paljon, että teksteissä esiintyy tarkoituksellisia viittauksia. Lakonisen ankea pohjavire ja toteavaksi jätetty tuotantopuoli viittaavat nykynimistä Lasten Hautausmaahan. Ihan ässäbiisejä ei joukosta erotu, mutta jotain puoleensavetävää Oudon Valon harmaassa maailmassa on.
Ihan vailla esikuvia ei ole myöskään niin ikään esikoisensa pyöräyttänyt Kremlin. Vielä yhtyeen nimeä kantavan mini-lp:n avaava Ghost Flyers jättää suun ympyräiseksi ja mielen kysymysmerkiksi. Elektroninen pulputus käy samaa matkaa classic rock -riffien kanssa hilpeissä, jopa päihtyneissä tunnelmissa. Reissusta olisi tuleva siis villi. Mutta jo heti sisääntuloriffissä Crühn apinoi Black Sabbathia ja samaa laiskaa retrokaavaa seurataan kiusallisen yksiulotteisesti aina sooloja myöten. Näiden ääripäiden väliin sijoittuu lupaavan mutta tyylinsä kanssa vielä painivan yhtyeen kuuden kappaleen debyytti.
Jukka Ässän ep-trilogia on edennyt toiseen osaansa ja julkaisusetti ansaitsee ehdottomasti noteeraamisensa, vaikka Kaipaan sua taitaa ollakin suunnattu jonnekin aivan muualle kuin rockjulkaisun sivuille. Rokkikliseille on haluttu tietoisesti haistattaa paskat, mutta nyt kliseepakista on kaivettu työkalut harmittoman radiopopin tekemiseen. Aikuiseen makuun tehdyt sovitukset vaativat totuttelua välillä kohtuuttomankin paljon. Mutta emmeköhän usko, että artisti itse haluaa edetä vilpittömästi tarinat edellä. Ehkäpä laulujen modernit kuoret pukevatkin levyllä laulettavien parisuhdeongelmien monesti pinnallista luonnetta.
Teksti: Antti Luukkanen
Julkaistu alun perin Soundissa 9/2016
Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere.