Opeth | Helsingin jäähalli 6.12.2011


Opeth vakuutti Euroopan-kiertueen suurimmalla keikalla.

Vilkaisu Opethin syksyiseen kiertueaikatauluun kertoo kaiken; bändi on ollut kiireinen, pirun kiireinen! Viime kesänä remmiin liittynyt kosketinsoittaja Joakim Svalberg ei lähtenytkään turhaan kiistämään faktoja.

– Kiersimme ensin Yhdysvalloissa kuutisen viikkoa. Aikaeron ja matkustamisen jälkeen meille joku neljä päivää ennen reilun kuukauden mittaisen Euroopan-kiertueen alkua… Mutta minähän en valita! Jos kiertueosioiden välille jää esimerkiksi pari viikkoa niin siinähän ehtii jo tottua kotioloihin eikä sekään ole hyväksi, Svalberg nauroi jäähallin pukuhuoneessa noin tuntia ennen Opethin Helsingin-keikan starttia.

Laulajakitaristi Mikael Åkerfeldt puolestaan vaikutti samaan aikaan niin uupuneelta kuin innostuneeltakin.

– Kiertuebussimme jätti minut kotini edustalle maanantaina, saavuttuamme Göteborgista. Raahasin matkalaukkuni sisälle ja minusta tuntui erehdyttävästi siltä kuin kiertue olisi saapunut päätökseensä. No, tiistaina olikin vuorossa matka kohti Helsinkiä – ja Euroopan-kiertueemme suurinta keikkaa, Åkerfeldt hymähti.

– Kyllä vain. Soitimme esimerkiksi Lontoossa Brixton Academyssa, mutta paikkaa ei myyty loppuun. Paikalle saapui ehkä kolmisen tuhatta ihmistä, kun kapasiteetti oli jossakin reilun neljän tuhannen seutuvilla. Esimerkiksi Wienin tyylikäs Gasometer oli myös suuri sali, mutta sekään ei ollut aivan täynnä. Jos siis en aivan väärin muista niin Helsingissä soi syksyn suurin keikkamme. Hieno juttu!

Opeth esiintyi taannoin Helsingin jäähallissa myös Dream Theaterin kanssa, mutta silloin tukholmalaisyhtye oli vain osa isompaa kiertuepakettia.

– Helsingin jäähalli on todella legendaarinen keikkapaikka. Tuntuuhan se nyt hienolta vetää päänimenä tällaisessa paikassa, laulajakitaristi huomautti.

– En sitä paitsi valehtele lainkaan, kun sanon Opethin palaavan Suomeen enemmän kuin mielellään. Olenkin jo kertonut agentillemme, että saat myydä Suomeen niin monta kesäfestaria kuin haluat!

Jos Opethia ymmärrettävästi hieman väsyttikin Heritage-albumin Euroopan-kiertueen päätösmetreillä niin tuo tunnelma ei kantanut yleisöön asti. Ja jos jollakin oli etukäteen epäilyksiä "kevyemmän Opethin" konserttikokemuksen mahdollisen intensiteetin suhteen niin nuokin epäilykset lensivät kaaressa roskakoriin. Jo avausbiisi The Devil’s Orchard myös paljasti, että Heritage-albumin kappaleet soivat livenä selvästi studioversioita raskaammin.

Todella raskaan vaihteen vain muutaman kerran päälle kiskaisseen ruotsalaisyhtyeen maagisen ilmeikäs soitto, jäähalliolosuhteet huomioon ottaen loistavat soundit, tyylikäs lavarakennelma ja Stratovariuksen kanssakin vuosia työskennelleen saksalaisteknikon oivaltava valoshow takasivat ykkösluokan parituntisen viihdepaketin linnan juhlat väliin jättäneille.

Tämä saattaa olla myös kuvittelua, mutta joka tapauksessa tuntui siltä kuin Åkerfeldt olisi intoutunut puhumaan entistäkin enemmän. Ainakin helsinkiläisyleisön edessä tarinaa tuli aiheesta ja toisesta ja kolmannesta. Osa jutuista oli toki ennestään tuttuja ("soitimme kerran Impaled Nazarenen lämmittelijänä ja heidän laulajansa oli todella pelottava kaveri"), mutta usein humoristiset tarinoinnit etenivät myös tuntemattomille poluille. Päivänpolttava aihe, Suomen itsenäisyyspäivä, sai toki maininnan jo ensimmäisessä spiikissä – eikä Åkerfeldt tietenkään huumorimiehenä malttanut olla mainostamatta "ruotsalaisten paremmuutta". Osa yleisöstä hurrasi, osa tyytyi jupisemaan.

Välillä Åkerfeldt saattoi musisoida pienen pätkän ja kysellä sitten yleisöltä, että mahtoikohan kappale tutulta. Judas Priestin Sin After Sin -albumin Last Rose Of Summerhan se. Sitten muusikko kertoi myös The Mahavishnu Orchestran sekä Tasavallan Presidentin vaikutuksesta ja kohta Nepenthe olikin jo käynnissä. Hieman harvinaisempi pala The Throat Of Winter taas sai vapaasti suomennettuna seuraavan alustuksen: "He pyysivät minulta musiikkia peliin ja sitten kirjoitin heille musiikkia. Eikö tällainen biisi sovikin todella hyvin peliin, jossa ammutaan ja räiskitään? No, eivät he kappaletta lopulta käyttäneetkään".

Selkänsä äskettäin kaatuessaan loukanneen Åkerfeldtin leppoisat tarinat ja tunnelmallisuudessaan todella intensiivinen musiikki onnistuivat muuttamaan useimmiten turhankin kolkon jäähallin tunnelman lähes käsin kosketeltavaksi. Juuri kukaan ei myöskään tuntunut kaipaavan Opethin "deathmetallisempia" paloja – tai ainakaan niitä ei ryhdytty ääneen vaatimaan. Jäähalliin oli tultu kuulemaan musiikkia ja komeaa sellaista saatiinkin tuutin täydeltä.

Miinuspuolia? Esimerkiksi rumpusoolo olisi toki saanut olla lyhyempi, mutta ehkä sekin oli Opethin yksi kumarruksista vanhoille esikuvilleen.

Kiistämättä loistava suoritus loppuvuodesta vielä Australiaankin ehtivältä viisikolta.

Helsingin jäähalli 6.12.2011

Teksti: Timo Isoaho