Perinnetietoista kitarapoppia soittava lontoolaispumppu The Vaccines ilmoitti elokuussa lehdistölle ettei Rihanna ole oikea taiteilija, koska hän ei sävellä omia kappaleitaan. Bändin kitaristi Freddie Cowan sanoi, ettei itse tekisi yhteistyötä Rihannan kanssa, vaikka se parantaisi levyjen myyntiä. Rihanna ei tosin ole tainnut heitä pyytääkään. Yhtä lailla myyntiä kiihdyttävä yhteistyö Kate Mossin kanssa ei tätä katu-uskottavuuden kirkolliskokousta näyttänyt häiritsevän lainkaan.
Facebookissa kiersi jokin aika sitten vitsi, jossa oli asetettu rinnakkain Freddie Mercuryn sanoitus kappaleeseen Bohemian Rhapsody ja Beyoncén tekijätiimin Run the World (Girls). Vitsin ydin oli se, että Mercuryn monia, monia sanoja sisältävän teoksen oli saanut aikaan ja listoille yksi säveltäjä/sanoittaja sekä yksi tuottaja, kun taas Beyoncén huomattavasti vähemmän erilaisia sanoja sisältävän teoksen oli tuottanut kuuden kirjoittajan ja neljän tuottajan tiimi.
En tiedä, mikä tässä on se luotettava mittari. Sanojen määrä?
Se voittaa, joka osaa tehdä eniten sanoja yksin ja sitten vielä saada ne kuuluviin mahdollisimman monille? Mitään varsinaiseen laatuun liittyviä johtopäätöksiä ei laulusta löytyvien sanojen määrästä voi varmaan vetää.
Nämä heitot ilmentävät outoa taiteellista dogmia, kuvaa taiteilijasta yksinäisenä, mieluiten röyhelöpaitaisena ja ennen pitkää raskaan luomistyönsä seurauksena keuhkokuumeparantolaan päätyvänä nerona, joka elää omaa todellisuuttaan arkielämän saavuttamattomissa.
Tämä taiteilijakuva on romantiikan ajan meille jättämä vitsaus eikä se suostu kuolemaan.
Taiteen tekemisen tapana se varmasti toimii joillekin, varsinkin lordi George Gordon Byronille, mutta mikään maailmassa ei tee siitä parempaa tai arvokkaampaa kuin porukalla tekeminen. Musiikin parissa tähän yhdistyy vielä elokuvista tuttu auteur-myytti, jossa yksinäinen taiteilija ohjailee kokonaista tuotantotiimiä ilmentämään puhtaasti omaa visiotaan.
Kansanmusiikki, tuo musiikillisen elämämme luuydin, on aina ollut pitkä, yhteistyöhön perustuva ja jatkuva prosessi. Ammattilauluntekijät ovat tehneet lauluja porukalla niin pitkään kuin populaarimusiikkia on ollut missään muodossa olemassa.
Käytännössä Frank Sinatra -tuotannolla ja Rihanna-tuotannolla ei prosesseina ole kummoistakaan eroa. Ruth Lowe, Paul Mann ja Stephen Weiss sävelsivät ja sanoittivat Put Your Dreams Awayn. Studiossa sen sovituksesta vastasi joku muu, riippuen mikä kolmesta eri äänityksestä on kyseessä. Itse tykkään vuoden 1963 Nelson Riddle -versiosta. Riddle itse johti orkesteria, mutta joissain tapauksissa tahtipuikkoa on voinut heiluttaa joku muu. Sinatra lauloi jonkun muun säveltämän, sanoittaman ja sovittaman teoksen. Eikö hän siis ollut taitelija?
Musiikin esittäminen on eri asia kuin sen säveltäminen tai sanoittaminen.
Maailma on täynnä laulajia ja soittajia, jotka voisivat tehdä paljon parempaa jälkeä esittäessään toisten tekemiä sävellyksiä ja säveltäjiä joiden ei missään nimessä tulisi esittää itse hienoja teoksiaan. Mutta ei, Cowanin ja muiden purematta nielemän romanttisen taiteilijakuvan ja auteur-teorian keskuuteemme jättämien hajupommien vuoksi nämä raukat ajetaan väärille raiteille.