Arvio: Alkuperäinen Kevätuhri sai aikaan liki mellakan, mutta Ruusujen levy herättänee lähinnä hymistelyä

Ruusut
Kevätuhri
Fullsteam

Superbändi Ruusut ei pelkää suuria elkeitä. Kakkosalbumi lainaa nimensä Stravinskyn modernismin peruskiveksi nousseesta baletista ja julkaistaan täsmälleen 107 vuotta sen tarunhohtoisen Pariisin-ensiesityksen jälkeen. Suurennellut tarinat suoranaisesta mellakasta ovat alusta asti liikkuneet tuon show’n liepeillä, mutta Ruusuilla lienee kaikki syyt olettaa, että heidän Kevätuhrinsa otetaan vastaan lähinnä hymistellen.

En ole mikään Stravinsky-asiantuntija, mutta kuuntelemani ja näkemäni perusteella hänen teostaan leimaa ”dionyysisyys”, kurottaminen lattean tuolle puolen, myyttien ja alitajunnan syvänteiden syövereihin. Ruusujen musiikki taas tuntuu suurista pyrkimyksistään huolimatta jäävän teknisen suorittamisen ja abstraktin puolikokeellisuuden asteelle. Se tasapainoilee popin ja taiteen välisellä aidalla osaamatta ottaa kummastakaan sitä olennaisinta.

Epämääräinen, cut and paste -tyyppinen ihmissuhdepuhe on vain tätä aikaa eikä ainakaan mitään, mitä muisteltaisiin 107 vuoden päästä.

Yhtyeellähän on kyllä kiinnostusta mytologisiin tasoihin. Esikoislevyllä se kävi vielä selvemmäksi kuin Kevätuhrilla. Tosin kirjailija-sanoittaja Lauri Levolan haastatteluissa hehkutettu kokonaisvisio supistui tuollakin kertaa käytännössä irtolauseiksi, jotka tavoittivat hetkittäin välähdyksiä suuremmasta, mutta joihin oli paljon useammin reagoitava olankohautuksella.

Toisella kertaa nämä ongelmat eivät ole korjaantuneet. Pyhä kevät -avauskappale on saada kuvittelemaan muuta, sillä sen riitasointuinen kuoro on varmaankin levyn stravinskymaisin elementti ja vierailija DJ Kridlokk taas levyn kiinnostavin solistiääni. Lopuissa biiseissä on muutama vetävä taidepop-elektrohitti, mutta dramaturgia viimeistään selättää Kevätuhrin, sillä kiinnostus hupenee loppua kohti, ja Illalla-biisin haparoiva ja mahdollisesti ironinen temmellys nettipuheenparren maailmassa saa jo tuskastumaan.

Tuotantotyönä komeankuuloinen Kevätuhri ansaitsisi toki enemmän kuin kaksi tähteä, mutta Ruusuja on rokotettava katteettomista lupauksista. Epämääräinen, cut and paste -tyyppinen ihmissuhdepuhe on vain tätä aikaa eikä ainakaan mitään, mitä muisteltaisiin 107 vuoden päästä.