Pitkän linjan classic/hard rock -jyystäjä jatkaa hommia omana itsenään. Meno on perinnetietoista ja vankasti osaavaa tiirailua hard rockin taustapeiliin. Aloituskappaleen Devil In The Eye Of Every Man etukenoinen cock rock -buugi jatkuu oikeastaan vain DNA-kakkoskipaleella, ja samassa ilmenee bändin äärimmäisen vahva Uriah Heep/Deep Purple -pohja. Periaatteessa melodinen urkurokki toimii täysin, mutta koko levyn mitassa pintapuolisesti muotovaliosta tarjonnasta alkaa varsin pian kuultaa outo ankeus ja pastissimainen sävellyksellinen onttous.
Koko 2000-luvun aktiivisena pysytelleen yhtyeen osaaminen kuuluu kyllä selvästi. Soitto soi vakuuttavasti ja mehevä tuotanto on ehtaa tribuuttia menneille ajoille. Tässä kenties piileekin yhtyeen ongelma: ilmiasu on esimerkillinen, mutta materiaali jää sen uljaudesta jälkeen. Ihmeen mitäänsanomattomiksi paljastuvissa sävellyksissä on kummallista alakuloisuutta – jopa silloin, kun pitäisi rokata nyrkki pystyssä.
Bändi kyllä lehahtaa myös kiitettävään liitoon, mutta osaamisen ja genren huomioon ottaen harmillisen harvoin. Livenä toiminee, levyltä kaipaisi enemmän substanssia ja riemua. Tällaisenaan posahdus jää piippuun.
