Muinainen rockin SM-voittaja on ehtinyt neljänteen albumiin. Viime vuonna kymmenen vuoden iän saavuttanut säkyläläisyhtye luottaa levynsä kannesta lähtien miehiseen voimaan ja miksei vähän uhoonkin. Visuaalinen primitiivisyys ja bändin hardrockin vanhakantaisuus ovat Mk III:lla täydessä sopusoinnussa.
Käsillä on albumi, jolta ei kannata odottaa uusia avauksia tai pienintäkään innovatiivisuutta. The Grammersin arvot löytyvät lukuisten lajitoveriensa tapaan kaukaa menneisyydestä. Tanakasti riffaava ja jytisevä hardrock ponnistaa voittopuolisesti 70-luvulta.
Avausraitaa Another Lick Another Line on mehevine urkuineen vaikea kuunnella ilman muistumia parhaiden päivien Deep Purplesta tai Uriah Heepistä. Jytinän vastapainoksi Small saa akustiset kitaransa soimaan kuin Led Zeppelin folkeimmillaan.
Kun laulaja Harri Vainionpää on kohtuullisen tavanomainen ja suomalaisuuttaan salaamaton äänenkäyttäjä, niin urkuri Tuomo Pfalerin liittyminen The Grammersin perusmiehistöön on enemmän kuin tervetullut muutos. Etenkin Pfalerin Hammondit tuovat Mk III:n asiallisen yllätyksettömiin raitoihin tervetullutta syvyyttä.
