Johanna ja Klara Söderberg luottavat folkpohjaisten sävellystensä ja duettolaulunsa voimaan niin vahvasti, että First Aid Kitin viidennen studioalbumin Palominon soundit ja rytmit ovat kuin vaivihkaa hivuttautuneet synteettisemmiksi ja popvoittoisemmiksi.
Akustisten kitaroiden leimallinen helke ja kodikas komppaus ei toki ole väistynyt melodioiden ja bändisoundin ytimestä, mutta rumpujen mekaanisemmalta kuulostava draivi on aiempaa kulmikkaampaa ja välillä hämmentävän hallitsevaa. Poprytmiikan tuttuus saa selityksensä, kun joissakin laulutulkinnoissa kuultaa läpi myöhempien aikojen Fleetwood Macin ja Stevie Nicksin fantasiakerronnan sointi ja atmosfääri.
Syntetisaattorien sävytykset ovat sitä vastoin varovaisempia ja luonnollisemmalle äänien kirjolle hedelmällisesti alistettuja. Ne sulautuvat välillä hienosti jousisovituksiin, elleivät toimi jopa viuluttelun primäärilähteenä. Albumia ennakoineista singleistä sekä aloitusraita Out Of My Head että loppukolmikon A Feeling That Never Came alkavat viehkolla urkuharmoonin kaltaisella säestyksellä ennen kuin ratsu kavahtaa ripeälle kasarihölkälle.
Sävelmän ja rytmiikan suvantopaikoissa moni kappaleista palkitsee hivelevän hienoilla väliosilla, jotka täydentävät kaksikon koko mitaltaan pelkistämien folkmelodioiden kudelmaa. Laulun ja kitaroiden harmonioiden lisäksi totutun upeat steel-liu’utukset ja sähkökitaran tyynen särmikkäät iskut eivät suostu tulemaan syntetisoiduiksi.
Rotuhevosen mukaan nimetty albumi ei peittele inspiraation lähteitään, vaan ratsastaa vapautuneimmin Neil Youngin (Saddle Up The Palomino) ja Gram Parsonsin (Wild Horses) luomilla mielikuvilla. Parsonsin nimitsekkaus muistorikkaassa Wild Horses II -balladissa palautuu tietysti myös kymmenen vuoden takaisen Emmylou-läpimurtohitin hellyttävään roolipeliin.
Edellisen omien laulujen albumin jälkeiset neljä vuotta on helppo ymmärtää symboliseksi taustaksi uusien kappaleiden tematiikalle, varovaiselle vapautumiselle korona-ajan elämän kahleista, mutta myös nuoruuden hauraista haaveista ja musiikintekijän rutiineihin kätkeytyvistä sitoumuksista.
Ihmissuhteiden kehittymisen, rakkauden haun ja löytämisen kuvaukset ovat pulmineenkin sisarusten yhdessä vahvistaman itsetunnon hallinnassa. Lyriikat eivät tyydy mustavalkoisiin ratkaisuihin ja valintoihin tunteisiin heittäytymisen tai murheen alla murtumisen välillä. Ratsastus uuteen ei symboloi pakenemista hankaluuksista, vaan vaihtoehtoisia näkökulmia arkisiin elämänmutkiin ja parempia reittejä umpikujien kiertämiseksi. Musiikin kepeämmät sävyt toimivat sangen hyvin sovittelijoina ennen kuin suoranaisia riitasointuja esiintyykään.
Lievästi ongelmallisempi juonne on silti Palominon pohdintojen ja musiikin sovitusten hienoinen irtautuminen sisarusten yhteisen musiikinteon keskinäisestä, hartaasta intimiteetistä. Se on karanteeniaikoina saattanut käpertyä niin painostavaksi, ettei edes välityönä julkaistu livealbumi Leonard Cohenin mietteliäistä lauluista suonut kevennystä tutuksi tulleeseen omien tuntojen tutkailuun. Mutta kuten todettua, popsävyjen ulkokultausta voimakkaammin Palominon selässä matkatessa raikuu yhdessä laulamisen ja rinnakkain polveilevien sävelmien raikas riemu.
