Arvio: Pariisin Kevät ei ole entisensä – Reuna-levy esittelee uudistuneen yhtyeen, hyvässä ja pahassa

Arvio julkaistu Soundissa 7/2019.
Kirjoittanut: Mirko Siikaluoma.

Arvio

Pariisin Kevät
Reuna
Fullsteam

Kun Pariisin Kevät ponnahti pinnalle Tämän kylän poikii -hitillään vuonna 2010, Arto Tuunela oli 31-vuotias. Nyt yhtyeen uran kannalta tärkeästä mutta riippakiveksi muodostuneesta kappaleesta on kulunut yhdeksän vuotta, ja 40-vuotiaan Tuunelan ja samalla Pariisin Kevään katse on seuraavalla vuosikymmenellä.

Tuunela haluaa selvästikin karistaa koko kansan yhtyeen imagon harteiltaan. Reuna onnistuu varmasti jakamaan mielipiteitä, mutta on silti parhaimmillaan ollessaan tunnistettavasti Pariisin Kevään albumi.

Reuna alkaa matkansa aamulla auringonsäteiden puskiessa kivisten silmien taakse, puolityhjien pullojen, kukkakimppujen ja onnitteluiden keskeltä. Kaikkee ei voi pukee sanoiks on levyn esittely, jossa nuori ja nykyinen Arto Tuunela käyvät keskustelua keskenään. Aloituskappale toimiikin esittelynä albumin teemaan: muutokseen ja vanhenemiseen.

Reunalla täysin elektronisuuteen nojaaminen tuntuu alleviivaavalta: Tuunela haluaa kertoa meille, että vanha Pariisin Kevät on kuollut, tämä on tulevaisuuden suunta.

Reunan vahvimpana yksittäisenä teemana tuntuu kulkevan menneisyyden ja tulevaisuuden välinen tasapainottelu. Vaikka edellisellä albumillaan Kuume (2017) Tuunela käytti paljon syntetisaattoreita, Reunalla täysin elektronisuuteen nojaaminen tuntuu alleviivaavalta: Tuunela haluaa kertoa meille, että vanha Pariisin Kevät on kuollut, tämä on tulevaisuuden suunta.

Levyn taustapiruna häärineen A&R Miikka Koiviston vaikutusta ei voi kieltää, kun hetkittäin Reunan äänimaisema tuntuu liiankin paljon aspartaamiversiolta Ruusujen unenomaisesta maailmasta. Uudet vaatteet vaativat totuttelua, mutta hetkittäin päälle on sattunut hieman vääriä sävyjä. Reunaa voisi kuvailla paletin putsaavaksi levyksi, jonka tarkoituksenakin on hajottaa sama vanha oravanpyörä.

Parhaimmillaan albumi on silloin, kun Tuunela sekoittaa uusia sävyjä omaleimaiseen biisinkirjoitustyyliinsä luottaen omiin vahvuuksiinsa. Heikoimmillaan Reuna taas on niinä hetkinä, kun se yrittää murtautua liian etäälle mukavuusalueeltaan.

Se ei tietenkään tarkoita, etteikö tutkimusmatkailu kannattaisi. Mutta jos ui liian kauas rannasta, voi olla, etteivät jalat yletä pohjaan.

Lisää luettavaa