Virta-yhtye jatkaa kolmannella levyllään ambientin, popin ja jazzin yhdistelyä vieden kuulijat yhä syvemmälle hämärään. Hitaasti kehittyvässä aloituskappaleessa Aelita dreampop-tyylinen lauluääni maalailee: ”Ei kai oo valoo ilman varjoo”. Vokaalien pidentäminen saa fraasit soljumaan yhtenäisinä ja häivyttää kielimuurit.
Jumittavat triphop-rytmit ja post-rock-sävyt ihastuttavat Tunnelissa. Ilmavat äänimaisemat tekevät tilasta suuren. Syvyyttä musiikkiin antavat trumpetti ja flyygelitorvi. Eteerisestä tunnelmasta tulee ajoittain mieleen David Sylvianin harras soolotuotanto. Bändin taidokasta orgaanista soittoa jalostaa efektoitu äänimaailma.
Vaikka karujen olojen muovaama bändi taipuu moneen, on pohjoinen luontosuhde tärkeä. Shoegaze-kitaroin tyylitelty Sininen lupailee sadetta. Myrskyn nousu ja sen laantuminen toteutuvat värisyttävästi kappaleessa Tuuli nousee. Luonnonvoimien oikukasta mielenlaatua kuvaavat myös progressiivisen paisuttelun ja suvantokohtien vaihtelut.
Levyllä kuuluu taiteellisen kunnianhimon lisäksi aito ihmisyys. Ja mikä parasta, musasta voivat nauttia niin jazz-hemmot, klasari-snobit kuin paatuneet popparitkin.
