BETH ORTON: Comfort Of Strangers

BETH ORTON
Comfort Of Strangers
EMI

Harvassa ovat artistit, jotka toistuvasti tekevät hienoja levyjä. Vanha totuus kuuluu, että ensimmäisen levyn säveltämiseen on ollut koko elämä aikaa ja siihen kasataan parhaat päältä. Toinen kootaan niistä kappaleista, jotka eivät mahtuneet ensimmäiselle ja kolmannella albumilla nähdään, onko artistilla mitään todellista annettavaa. Jos on pystynyt pitämään tason koko ajan korkealla ja neljännellä kerralla tekee uransa parhaan levyn, voi melkein alkaa heitellä palmunlehviä ilmaan ja huutamaan hallelujaa. Beth Orton, aasintamman selkään!

35-vuotiaan taiteilijan levyt Trailerpark (1996), Central Reservation (1999) ja Daybreaker (2002) ovat kaikki olleet onnistuneita kokonaisuuksia, huolimatta yhteistyökumppaneiden välillä runsaastakin määrästä. Uusi Comfort Of Strangers luovuttaa avaimet yhden miehen käteen. Muun muassa Sonic Youthin, Stereolabin ja Wilcon kanssa työskennellyt Jim O’Rourke on toiminut levyn tuottajana ja jälki on mestarillista.

Beth Ortonin kuningasajatus levyn tekoon lähdettäessä oli pitää sovitukset pienimuotoisina ja otot sekä päällekkäisäänitykset minimissä. O’Rourke paljastui ajatukselle oikeaksi valinnaksi. Hän jopa päätteli suoriutuvansa äänityksistä vain viidessä päivässä. Lopulta aikaa meni kaksi viikkoa.

Isoin osa albumin raidoista on ensimmäisiä ottoja. Mukaan saadun spontaaniuden lisäksi kaikesta tekemisestä huokuu huikea itsevarmuus. Upeaääninen Orton on aina hallinnut instrumenttinsa hyvin, mutta nyt tuntuu, että hänellä on täydellinen kontrolli ilmaista äänellään juuri niitä tunnetiloja, joita haluaa. Shopping Trolleyn musertavaa alkua voisi tuskin hienommin laulaa: ”I’ve been reeling home/a broken shopping trolley/wheels on the wrong.”

Suurinta osaa lauluista kannattelee vain laulajan soittama kitara tai piano, O’Rourken basso ja Tim Barnesin rummutus. Se riittää. Lähes monona ajoittain soiva äänimaisema on tiukka, mutta hengittää kuitenkin samalla ilmavasti. Karun instrumentaation maanläheinen sointi on taltioitu onnistuneesti ja esimerkiksi Heartlandtruckstopin rosoista bassosoundia voi melkein käsin kosketella.

Kaikki tämä olisi tietenkin turhaa pintakiiltoa, ellei perusta, levyn sävellykset ja sanoitukset, olisi vakaa. Nyt seistään tukevasti peruskalliolla, sillä Beth Orton on saanut kasattua parhaan kokoelman lauluja urallaan. Miten usein eteen tulee 14 kappaletta sisältävä levy, jolta ei halua pudottaa yhtäkään pois?