Bright Eyes lunasti vähitellen kasvaneet odotukset viimeistään kahdella vuonna 2005 julkaistulla albumilla. Niistä I’m Wide Awake, It’s Morning oli kantripohjaisen laulunkirjoittamisen ja perinnetietoisen bändisoiton malliesimerkki. Digital Ash In A Digital Urn puolestaan laajensi genreä upeasti elektronisempaan suuntaan.
Bright Eyes mielletään usein nebraskalaisen Conor Oberstin aliakseksi, mutta nykyisin kyseessä on Oberstin, Nate Walcottin ja Mike Mogisin muodostama trio. Etenkin multi-instrumentalisti-tuottaja Mogisin vaikutus korostuu Cassadagalla, Bright Eyesin seitsemännellä studioalbumilla, sillä levy on aiempia täyteläisemmin ja viimeistellymmin tuotettu. Toki levyllä pääosassa on yhä Oberstin hengästyneesti värisevä lauluääni, sekä vapautuneesti ja irtonaisesti soiva bändi, mutta sovituksiin on etsitty entistä enemmän lisämausteita sampleista, runsaista jousista ja täyteläisistä taustakuoroista, ja ne on sovitettu aiempaa huolellisemmin. Eritoten Make A Plan To Love Me soi juhlavammin kuin mikään yhtyeen aiempi levytys ja sen kontrasti levyn karumpiin hetkiin on melkoinen. Yhtyeen aina tunnistettavan soundin takia tunnu tyylirikolta vaan rikkaudelta.
Levyssä on tallella sama taika, minkä yhtye löysi jo Fevers & Mirrorsilla (2000). Se syntyy musiikin voimakkaasta jännitteestä, joka tuntuu aina yhtä väkevältä, oli äänessä sitten yksi tai kymmenen muusikkoa. Oberst sylkee sanojaan niin ponnekkaasti, että miestä pitää vangitsevana tarinankertojana kuuntelematta sanoituksia. Tekstejä tosin kannattaa kuunnella, sillä niissä on mielenkiintoisia, raadollisia ja värikkäällä kielellä kerrottuja tarinoita.
Kuuleman mukaan Cassadaga-sessioissa syntyi jopa kolmekymmentä valmista biisiä, joten ei ihme, että levylle valittujen joukosta ei täytettä löydy. Sävellyksellisesti Oberst on aina tallan-nut suhteellisen kapeaa väylää, ja pohjimmiltaan hänen biisinsä ovat usein simppeleitä kantrirock-renkutuksia tai -balladeja, jotka heräävät henkiin hänen ja yhtyeensä tulkinnasta. On tavallaan hyvä, että Oberst pysyy säveltäjänä lestissään eikä ole yrittänyt säveltää moniosaisia rocksinfonioita, sillä nyt sävellykset valavat bändille yhtenäisen pohjan, jonka päällä sen on hyvä seikkailla.
Kuitenkin kaikesta tämänkin levyn sinänsä tervetulleesta krumeluurista huolimatta Bright Eyes loistaa kirkkaimmillaan perusasioiden äärellä. Harvalla yhtyeellä rummut, basso, kitara ja laulu onnistuvat luomaan yhtä rikkaan dynamiikan ja persoonallisen soundin.
